Uutiset

"Naisiin kohdistuvan väkivallan torjunta ontuu kunnissa"

Helsinki,
(STT)

Naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisy on Suomen kunnissa riittämätöntä, katsoo ihmisoikeusjärjestö Amnesty. Amnestyn Suomen osaston tuoreen selvityksen mukaan valtaosalla kunnista ei ole kokonaissuunnitelmaa väkivallan torjuntaan eikä tutkittua tietoa lähisuhdeväkivallan yleisyydestä.

Amnestyn kunnille tekemään kyselyyn vastasi kevään ja kesän aikana 97 kuntaa eli reilu viidesosa kunnista. Niiden alueella asuu yli puolet Suomen asukkaista. Vain viidellä kunnalla oli oma, erityisesti naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen ohjelma. Kolmella kunnalla oli osoitettu budjetissa pysyvä erä naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisyyn.

Amnesty suosittaa, että kunnat keskittyisivät nykyistä enemmän naisiin kohdistuvan väkivallan torjuntaan. Esimerkiksi toimintaohjelma tarvittaisiin joka kuntaan.