Uutiset

Poliisin ja haastemiehen
toimivallan rajoista
käräjöitiin Raumalla

Turun Sanomat, Rauma

Testamentin tiedoksianto toi syytteet virkavelvollisuuden rikkomisesta, kotirauhan rikkomisesta ja kanteen pelastustoimen laiminlyönnistä kahdelle raumalaiselle poliisille ja haastemiehelle. Vyyhti syntyi huhtikuussa 2003, kun poliisit antoivat haastemiehelle virka-apua, kun tämä meni antamaan testamenttia tiedoksi naiselle, joka ei halunnut ottaa sitä vastaan.

Syytteen mukaan testamentin tiedoksianto ei ole sellainen laissa mainittu tehtävä, joka antaa oikeuden kotirauhan rikkomiseen. Tästä seurasi syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta. Kotirauhan rikkomisesta annettiin miehille erillinen syyte.

Haastemies kutsui poliisit apuun aiemmin samana päivänä sovitun mukaisesti perjantai-iltana 11. huhtikuuta 2003 kello 21.30 aikaan. Hän oli saanut tietoonsa, että nainen oli aviomiehensä kanssa kotonaan omakotitalossa Eurajoella, mutta hänelle ei koputteluista huolimatta avattu ovea.

Nainen pakeni tulijoita

Päällystöpäivystäjänä ollut komisario ja vanhempi konstaapeli tulivat paikalle ja koputtelua jatkettiin. Kun ovea ei avattu, löysi komisario talon vara-avaimen lukitsematta olleesta varastokomerosta ja miehet menivät sisälle taloon.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nainen löytyi makuhuoneesta makaamasta sängyn ja seinän välistä jolloin haastemies antoi hänelle kyseisen testamentin.

Naisen kertoman mukaan pariskunta vietti koti iltaa televisiota katsellen kun ovea alettiin hakata.

Hän pyysi jo makuulla olleen miehensä katsomaan ja tämä ehti paikalle, kun poliisit ja haastemies tulivat sisälle. Nainen sanoi paenneensa oven takan olleita tietämättä ketä nämä olivat ja kaatuneensa sängyn taakse satuttaen tuolloin kipsattuna olleet jalkansa.

Poliisimiehet selittivät tulleensa pihaan autolla, jonka katolla poliisikyltissä oli valo ja huutaneensa oven takaa olevansa poliiseja. Poliiseilla oli virkapuvut. Komisario sanoi luottaneensa tehtävän antaneen käräjäoikeuden laamannin varmistaneen, että virka-aputoimenpide oli lain mukainen.

Asianomistajapariskunnan kannetta pelastustoimen laiminlyönnistä perusteltiin sillä, että he eivät auttaneen sängyn takana maannutta naista.

Vanhempi konstaapeli sanoi, että tämä ei ollut pyytänyt apua, ainoastaan valittanut, minkä poliisimies oli tulkinnut niin, että nainen ei halunnut kommunikoida haastemiehen ja poliisin kanssa. Sairaalana poliklinikalle nainen oli mennyt seuraavana tiistaina.

Testamentti oli naisen tädin tekemä ja siinä määrättiin tädin suurehko omaisuus tämän toisen sisaren lapsille. Nämä eivät saaneet omaisuutta käyttöönsä, ennenkuin testamentti oli annettu virallisesti tiedoksi kyseiselle naiselle.

Haastemiehen mukaan tämä pakoili tiedoksiantoa. Perilliset taas kiirehtivät tiedoksiantoa. He olivat joutuneet ottamaan lainaa maksaakseen veron perinnöstä johon kuului muun muassa useita huoneistoja Turussa.