Keskiaikaisen
Turun luostari
saa lokakuussa
muistomerkin
Turun Kaskenkadun ja Itäisen Rantakadun kulmapuistoon pystytetään muistomerkki paikalla keskiajalla toimineelle luostarille. Pyhän Olavin luostarille omistetun muistomerkin lahjoittaa kaupungille vakuutusyhtiö Veritas.
Kuvanveistäjä Kimmo Ojaniemen suunnittelema veistos paljastetaan ensi viikon perjantaina. Aiemmin nimellä Verdandi tunnettu yritys viettää tuolloin satavuotisjuhliaan.
Turun kaupunginhallitus päätti maanantaina ottaa lahjoituksen kiitollisena vastaan. Se oikeutti virkamiehet myös allekirjoittamaan asiaa koskevan sopimuksen.
Turussa toimi 1330-luvulta 1530-luvulle mustina veljinä eli saarnaveljinä tunnettujen dominikaanien luostari. Järjestö keskittyi ennen kaikkea kansankielen edistämiseen kirkon työssä.
Se vastasi myös inkvisitiosta eli harhaoppisten etsimisestä ennen kuin jesuiitat uuden ajan alussa ottivat tehtävän hoitaakseen. Tästä tulee myös dominikaanien latinankielinen nimi "Jumalan koirat".