Kestilän rengasliikkeen palon ympäristövahingot pienet
Kestilä,
(STT)
Kestilän viime kesäisestä rengasliikkeen palosta selvittiin pelättyä pienemmillä ympäristötuhoilla. Maaperästä tai pohjavedestä ei ole ainakaan tähän mennessä löytynyt ihmisille tai eläimille haitallisia määriä metalleja tai myrkkyjä.
Kokonaan palosta ei pohjoispohjalaisessa kunnassa ole kuitenkaan vielä toivuttu, sillä rengasliikkeen lähistöllä sijaitsevat kaksi kunnan vedenottamoa on jouduttu pitämään yhä kiinni. Kuntalaisten käyttämä vesi tulee jäljelle jääneestä yhdestä vedenottamosta. Sen lisäksi vettä joudutaan ostamaan naapuripitäjistä.
Uusiorenkaita valmistaneen Eko-Turbo Uusiorengas Oy:n tuotantolaitos tuhoutui tulipalossa viime heinäkuussa. Tuotantolaitos sijaitsi pohjavesialueella, joten pelkona oli, että rengaspalosta aiheutuisi ympäristövahinkoja. Palon aineelliset menetykset yritykselle olivat useita miljoonia euroja.
Samalla hän kuitenkin muistuttaa, että osa löydetyistä myrkkyjäämistä on saattanut olla maaperässä jo ennen rengasliikkeen tulipaloa.