Kerava saamassa Vuosaaren sataman logistiikkakeskuksen
Kerava,
(STT)
Keravalle suunnitellaan perustettavaksi Vuosaaren sataman logistiikkakeskus, josta tavaraliikenne kulkee muualle Suomeen ja ulkomaille.
Keravan kaupunki ja SRV Yhtiöt Oyj ovat aloittaneet keskuksen suunnittelun. Logistiikkakeskuksen pitäisi olla valmis vuoden 2008 lopussa.
- Logistiikkakeskuksen sijoittuminen Keravalle on järkevää, koska sen alueella on ainutlaatuinen yli sadan hehtaarin maaresurssi Vuosaaren satamaradan ja pääradan risteyksessä Lahden moottoritien varrella, sanoo SRV Yhtiöiden projektikehitysjohtaja Jouko Pöyhönen.
Keravalle keskus merkitsee mm. satojen uusien työpaikkojen syntymistä.