Uusi palvelutapa toimii
- Muutoksessa oli se hyvä puoli, että joutui miettimään uudelleen, mitä elämältään ja työltään
toivoo.
Tätä mieltä oli yrityspalveluneuvoja Anne Venho Turun Seudun Osuuspankin Hämeenkadun konttorista, jossa palvelutavan muutos vietiin läpi Eila Jylhän ja Ursula Hyrkkäsen ohjauksessa MuutosFoorumin keinoin.
- Muutoksessa olisi ollut mahdollisuus vaihtaa sisäisen haun kautta uusiin tehtäviin.
Henkilökunta valitsi Annen MuutosFoorumin ohjaustiimiin ja hän sai vaikuttaa asioihin muutoksen ytimessä.
Anne Venho piti entisen työnsä, mutta asiakasneuvottelija Janna Suonpää valitsi toisin. Viiden
pankkivuoden ja monien osaamisalueiden perusteella hänet valittiin konttorin "sydämeksi" vastaamaan asiakaspalvelun sujuvuudesta..
Konttorinjohtaja Mervi Kalliola kertoo, että uuden palvelutavan vakiinnuttaminen käytäntöön on juuri alkanut. AMK:n yhteistyö jatkuu vielä seurantajakson ajan.
Palveluja muutettiin asiantuntijuuden suuntaan, asiakkaille on enemmän aikaa varaussysteemin myötä ja neuvotteluja voidaan käydä rauhallisissa tiloissa.
Toimipiste sai muutoksessa viihtyisän ilmeen, valaistusta parannettiin ja työergonomiset ratkaisut toteutettiin työfysioterapeutin opastuksella.
Pankinjohtaja Irma Hyvärisen mukaan muutos voi toteutua nopeastikin, jos ihmiset oivaltavat, mitä näkyvää hyvää muutos voi itse kullekin tuoda.
Yrityksissä on harvoin yhteistä aikaa. MuutosFoorumi tarjoaa tilaisuuden luvalla ja organisoidusti istua pohtimaan syitä ja seurauksia. Kun jokaista kuunnellaan oman työnsä asiantuntijana vältytään turhilta päällekkäisyyksiltä. Ja kun asioihin palataan monta kertaa, usko vahvistuu ja uusi toimintatapa juurtuu.
Hänen mielestään MuutosFoorumi voisi sopia myös erilaisten yrityskulttuurien yhdistämisessä yhteisen sävelen löytymiseen.
Muutos on jatkuvaa oppimista ja dialogia on käytävä kaiken aikaa sekä itsensä että muiden kanssa. On helppoa palata entisiin tapoihin ellei katso välillä peiliin.