Uutiset

Taifuuni Damrey riepottelee Kiinan eteläosaa

Peking,
(STT-AFP-Reuters)

Voimakas taifuuni Damrey on moukaroinut Kiinan eteläistä Hainanin maakuntaa. Myrsky oli voimakkain alueelle iskenyt yli kolmeen vuosikymmeneen.

Yli 200 000 ihmistä evakuoitiin turvaan myrskyn tieltä. Myrsky on surmannut ainakin kuusi ihmistä, ja sähköt olivat poikki muun muassa Wenchangin kaupungista. Aineelliset vahingot olivat suuret.

Ihmisiä evakuoitiin Hainanin maakunnan rannikkokylien lisäksi eteläisestä Guangdongin maakunnasta, missä voimakkaasti noussut vuorovesi tulvi ainakin yhteen kylään. Lisäksi yli 160 lentoa peruttiin tai niiden reittiä muutettiin eilen ja tänään.

Asiantuntijat ennakoivat, että Damrey saattaa aiheuttaa mittavia tuhoja muun muassa riisi- ja banaaniviljelmille.

Myös Vietnamissa viranomaiset evakuoivat noin 100 000 ihmistä myrskyn takia. Taifuunin odotettiin Vietnamissa riepottelevan noin kymmentä maakuntaa.