Kumpi meistä olikaan stalinisti?
Salatarkastaja törmäsi kadulla tanssitaiteilija Reijo Kelaan . Päätettiin lähteä bilettämään ulkoministeriön ja helsinkiläisten ravintolamogulien järjestämään Eat&Joy-ruokatapahtumaan ravintola Teatteriin. Siellä olisi kuulemma puoli miljoonaa euroa pantu palamaan ruokaan ja juomaan.
Tarkoitus oli vakuuttaa 80 ulkomaista ruokatoimittajaa, että Berlusconi ja Chirac olivat väärässä. Ravintola Teatteri oli täynnä toimittajia ja julkimoita.
Presidentti Tarja Halonen toi hippoihin tervehdyksensä koko sivun ilmoituksella juhlalehdessä. Sauli Niinistön (kok) kampanjan taustalla häärivä Jussi Lähde hääri täälläkin. Kokoomuksen ryhmyri Ben Zyskowicz näyttäytyi. Vihreä apulaiskaupunginjohtaja Pekka Sauri mutusti puolen miljoonan savuporomoussea. Lumipukuinen korsuorkesteri soitti.
Liikuttavaa, mihin yhtenäisyyteen tämä kansa pystyy ulkoisen vihollisen edessä. Vapiskaa, Chirac ja Berlusconi!
l
Vain Reijo Kelaa ahdisti.
- Ihan 80-luvun meininki, Kela mutisi. Kerskatuhlaus hämmensi köyhissä oloissa kasvanutta taiteilijaa.
Muistatteko Kelan? Kela oli vuoden 1989 Cityman, performanssitaiteilija, joka asui viikon lasikopissa Helsingin Vanhan ylioppilastalon kupeessa. Citymanin naiset vaihtuivat tuhansien ihmisten silmien alla joka yö, kun Kela ironisoi juppien kertakäyttökulttuuria ja ennakoi kerskakulutuksen romahdusta.
Suuri lama tulikin. Jo tuolloin Kela ennusti, että ihmiset kuitenkin unohtaisivat, ja seuraava romahdus tulisi 2010.
Nyt Cityman on taas tulossa. Kela on antanut nuorelle opiskelijalle luvan toistaa performanssi ensi keväänä.
l
Työeläkeyhtiöiden remontti on innoittanut suomalaiset talouspomot pieksemään suutaan poikkeuksellisen innokkaasti. Pankinjohtaja Matti Louekoskihan esitti työmarkkinajärjestöjen valtaa lisättäväksi. Ehdotusta kuvailtiin esimerkiksi käsittämättömäksi poliittiseksi virhearvioksi, tympeäksi tuulahdukseksi 70-luvulta tai suoraan terveisiksi stalinisteilta.
Jäyhä pohjalainen Louekoski kuunteli naama peruslukemilla vielä yrittäjien Eero Lehden ja Elikeinoelämän keskusliiton Christoffer Taxellin ilkkumista. Mitta ylittyi, kun Sammon konsernijohtaja Björn Wahlroos liittyi pilkkakuoroon.
- Kukahan meistä on ollut lähimpänä stalinisteja! kaikui Suomen Pankin käytävillä Louekosken luettua Wahlroosin lehtilausuntoa.
l
Raskaus teettää näköjään kaikenlaista.
Kokoomuksen kansanedustajat Marjukka Karttunen ja Sari Sarkomaa eksyivät torstaina eduskunnan käytävissä ryhmäkokoukseen mennessään. Rouvat seikkailivat vanhan talon viidennessä kerroksessa vasemmiston puolella ja ehtivät jo avata oven sdp:n ryhmähuoneeseen. Sieltä heidät, "kaikki neljä", ymmärrettiin toivottaa heti tervetulleiksi.
Odottavia äitejä eduskunnassa on taas pitkästi aikaa useita. Karttusen ja Sarkomaan lisäksi vauvaa kantaa Rosa Meriläinen (vihr). Keskustan Paula Lehtomäki on jo äitiyslomalla.