Uutiset

Särkisalon Ulkoluodon siltaa
aletaan rakentaa ensi vuonna

ULLA MATTSSON

Länsi-Suomen ympäristölupavirasto on antanut vesioikeudellisen luvan Särkisalon Ulkoluodon sillalle. Päätökseen liittyy myös lupa aloittaa työt, vaikka päätöksestä valitettaisiin Vaasan hallinto-oikeuteen.

Tie-insinööri Pauli Laivon mukaan lossin korvaavaa siltaa aletaan rakentaa ensi syksynä, kun Pinoperän silta Taivassalossa on saatu valmiiksi. Ulkoluoto on viimeinen tiepiirin 1998 aloittaman silloittamispaketin kohde.

Ulkoluodon siltahanketta on valmisteltu viitisen vuotta. Oikeusvaikutteinen yleissuunnitelma valmistui jo 2001.

- Nyt aletaan tehdä siltasuunnitelmaa ja talvella käydään tarjouskilpailu, sanoo Laivo.

Lossipaikan kohdalle on tarkoitus rakentaa viisiaukkoinen betonisilta, jonka pituus on noin 250 metriä. Alikulkukorkeus on seitsemän metriä. Kustannusarvio on noin kolme miljoonaa euroa.

Siltaa ovat vastustaneet purjehtijat, joiden matkaan Ramsö-Hakala -väylän katkaiseminen sillalla tekee lähes seitsemän kilometrin mutkan. Purjehtijaliitto vaati joko lossin säilyttämistä tai avattavaa siltaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Ympäristölupaviraston päätökseen sisältyy myös määräys 3,5 metrin syvyisestä kiertoväylästä sekä kolmemetrisestä Andersskär-Bromarv -väylästä. Ulkoluodon eteläpuolitse kiertävän väylän on oltava valmis ennen kuin suurten purjeveneiden liikenteen estäviä rakennustöitä voidaan tehdä.

Sillan rakentamisen ajaksi lossi siirretään liikennöimään nykyisen lossilinjan länsipuolella olevien aallonmurtajien kohdalle. Sillan valmistuttua lossi laitureineen sekä aallonmurtajat poistetaan.

Kunta tyytyväinen ratkaisuun

Särkisalon kunnanjohtaja Kari Lehtinen on tyytyväinen siltapäätökseen.

- Kyllä tämä on selkeää saariston kehittämistä, Lehtinen sanoo.

Kunta ei omista maata Ulkoluodossa, mutta saarelle tehdyssä rata-alueiden osayleiskaavassa on osoitettu rakennuspaikkoja myös pysyvälle asumiselle.

- Voisi kuvitella, että helpompi liikennöitävyys houkuttelisi sinne lisää pysyvääkin asutusta. Käyttötarkoituksen muutoksiinkin voidaan suhtautua myönteisesti, mikäli ei ole vaaraa taajamamuodostuksesta.

Ulkoluodossa asuu nykyisellään pysyvästi viitisenkymmentä ihmistä. Mökkejä on moninkertainen määrä.

Ulkoluodosta on lossiyhteys Petun saareen. Tämä lossi on kuitenkin osa yksityistietä.