Työympäristöä ja -rauhaa
Turun Sanomat, Tukholma
Opettajan vastuu oppilaistaan Ruotsin koululaitoksessa on kaksijakoinen, yhtäällä on kyse työympäristöstä, oppilaiden turvallisuudesta, toisaalta työrauhan säilymisestä ja mahdollisimman tehokkaasta oppimisprosessista.
Ylin vastuu työympäristöstä ja sen turvallisuudesta on työnantajan, mutta opettajalla on raportointivastuu. Hänen on heti kerrottava rehtorille, jos jotain koulussa on vialla. Laki kattaa oppilaiden lisäksi koulun työntekijät.
Työtä opettajalle erityisesti aiheuttavat koulutyöhön elimellisesti liittyvät retket ja tutustumiskäynnit, joita tehdään muun muassa yleisillä kulkuvälineillä tai polkupyörällä. Vanhempia on tiedotettava retkestä jo varhaisessa vaiheessa, myös kirjeitse.
Vastuunkanto ei kuitenkaan saa estää aktiviteetteja. Landskronassa sattui viitisen vuotta sitten traaginen onnettomuus, jossa kaksi liki uimataidotonta tyttöä hukkui kouluretkellä matalaan veteen. Tuomioistuimen mukaan opettajat eivät voineet tietää, että olot uimarannalla saattavat äkisti muuttua tuulen ja merivirtojen takia. Opettajat eivät tässä tapauksessa lyöneet laimin valvontavelvollisuuttaan.
Myös tavallinen opetus sisältää riskejä, muun muassa liikuntatunnit. Rehtorin vastuulla on, että välineet ovat kunnossa. Opettaja on velvollinen raportoimaan hänelle.
Järjestyksenpito on toinen asia, josta opettaja voi Ruotsissa joutua lakitupaan. Varbergissa taannoin yläasteen koulun opettaja väsyi oppilaiden lumisotaan ja lopulta vielä huitaisi pallon yhden pojan käsistä.
Oppilas löi vuorostaan opettajaa korvalle, minkä jälkeen opettaja iski oppilasta kasvoihin nyrkillä kolme, neljä kertaa.
Käräjäoikeus vapautti opettajan, mutta hovioikeus tuomitsi hänet väkivallasta 50 päiväsakkoon (1 800 euroa).
Hovioikeuden mukaan opettajalla on suuri vastuu käsitellä alaikäisten oppilaiden välillä syttyviä kiistoja. Väkivallasta tuomitaan liki poikkeuksetta vankeuteen Ruotsissa.
Opettaja oli kehottanut useita kertoja oppilaita lopettamaan lumisotansa. Noin viikkoa aiemmin oppilaan veli oli lyönyt opettajaa.
Ruotsin opettajien keskusliiton Metta Fjelknerin mukaan lumipallosotatapaus osoittaa, että koululain on kyettävä osoittamaan, mitä opettaja saa tehdä, mitä ei.
- Koululain tulisi jo paljon varhaisemmassa vaiheessa kyetä asettamaan rajat, niin ettei vastaaviin tilanteisiin päädyttäisi, hän sanoo.
Ruotsissa on valmisteilla uusi koululaki, jo toisessa lausuntokierroskunnossa.
Nykyisen koululain edessä opettajaa koskevat samat säännöt kuin muitakin kansalaisia. Opettaja ei saa syyllistyä väkivaltaan, laittomaan pakottamiseen, uhkaamiseen, kiusaamiseen tai seksuaaliseen häirintään. Opettaja voi kuitenkin murtautua kiinteistöön esimerkiksi sammuttamaan tulipaloa tai hän voi yrittää torjua rikoksia, tappeluja ja vandalismia.
Kollektiivinen uhkaaminen, saada toiset oppilaat paljastamaan syyllinen oppilas, ei ole opettajalle sallittua. Opettajan on sen sijaan keskusteltava oppilaan kanssa kahden kesken, ei provosoitava oppilasta muun luokan edessä.
Peruskoulussa opettajalla on mahdollisuus puuttua oppilaan häiritsevään käyttäytymiseen kertomalla asiasta huoltajalle tai jättämällä oppilas jälki-istuntoon korkeintaan yhdeksi tunniksi. Lukiokoulussa ei jälki-istunto ole sallittu menettely. Lukiossa pätee sen sijaan häiriötä tuottavan oppilaan määräaikainen erottaminen, korkeintaan kolmeksi lukukaudeksi.