Postin eläkkeet Ilmariselle ja Henki-Pohjolalle
Suomen työeläkemarkkinoilla tehtiin torstaina suurjärjestely. Suomen Posti siirtää nykyisin Postin eläkesäätiössä olevien eläkevastuiden hoidon Ilmariselle ja Henki - Pohjolalle .
Samalla myös Helsingin keskustan Pääpostitalo siirtyy Ilmarisen omistukseen. Koska Postin tarvitsee siirtää vain osa säätiöön kertyneestä lisäpuskurista eli toimintapääomasta eläkevastuiden mukana, Postin tämän vuoden tulos paranee.
Viime vuoden lopun omaisuuden arvoilla Postiin on jäämässä yli 50 miljoonaa euroa. Lopullinen summa selviää vuoden lopussa.
Summasta 10 miljoonaa käytetään työntekijöiden työkyvyn ja ylläpitoon ja työssä jaksamisen parantamiseen tulevina vuosina.
Johtaja Vesa Vertanen luonnehti 10 miljoonan panostusta työntekijöiden hyvinvointiin merkittäväksi avaukseksi työmarkkinoilla. Ohjelma rakennetaan yhdessä työntekijöiden ja Ilmarisen kanssa.
Eläkesäätiössä on nyt vakuutettuna postin työntekijöiden lisäksi sen kahdeksan kotimaisen tytäryhtiön yhteensä yli 20 000 työntekijää sekä 7 000 eläkeläistä. Siirto ei vaikuta työntekijöiden tai eläkeläisten eläketurvaan.
Eläkesäätiön eläkevastuiden yhteissumma on 460 miljoonaa euroa, josta tel-eläkevastuiden osuus on 390 miljoonaa ja lisäeläkevastuut yli 70 miljoonaa euroa. Pääosa vastuista siirtyy käteisenä, mutta Ilmariselle siirtyy lisäksi kaksi eläkesäätiön asuinkiinteistöä Helsingissä ja Tampereella sekä Pääpostitalo.
Suurin osa Postitalosta on vuokrattu ulkopuolisille.
Ilmarisen ohella postilaisten eläketurvan hoidosta kilpailivat myös muut tel-yhtiöt.
- Kuten normaalissa tarjouskilpailussa, tässäkin kokonaisuuden kannalta paras voitti, Vertanen selvitti.
Aika ajoin julkisuudessa on epäilty, että siirroissa kiinteistöistä maksetaan ylihintaa. Vertasen mukaan tällaisia ratkaisuja ei tehdä yhtä osaa katsomalla.
- Kiinteistömarkkinoiden hintataso oli kaikkien tarjoajien papereissa suunnilleen samanlainen, hän lisäsi.
Postin tiedotteessa konsernijohtaja tähdennettiin, että eläkkeiden hoidon siirrolla Posti pääsee niiden sijoitustoimintaan liittyvistä riskeistä ja tulosta heiluttelevista tekijöistä.