Rahoitus- ja vakuutusvalvonnan yhdistämistä mietitään taas
KIRSTI POHJONEN
Hallitus ja eduskunta joutuvat lähiaikoina jälleen kerran pohtimaan rahoitus- ja vakuutusvalvonnan yhdistämistä. Hankkeet pukkaa taas vauhtiin Osuuspankkiryhmän Pohjola-kauppa.
Rahoitustarkastuksen ja vakuutusvalvontaviraston yhdistäminen on viime vuosina noussut säännöllisin väliajoin esille.
- Keskustelun käyminen olisi nyt entistä aiheellisempaa, kun tilanne muuttuu, eduskunnan pankkivaltuuston ja valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja Olavi Ala-Nissilä (kesk) sanoo.
- Keskustelu tulee käytäväksi finanssitavaratalojen yleistymisen myötä, uskoo myös sdp:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma , vielä torstaina pankkivaltuuston varapuheenjohtaja ja tästä päivästä lähtien valtiovarainministeri.
Merkillepantavaa on, että päähallituspuolueiden edustajat vahvistavat keskustelun tarpeen. He myöntävät myös, että aihetta on ehditty jo sivutakin asianomaisissa elimissä. Ala-Nissilän mukaan asia putkahti keskusteluihin Rahoitustarkastuksen eli Ratan palaverissa.
Kumpikaan kansanedustajista ei halua silti ottaa yhdistymiseen vielä mitään kantaa. Heinäluoma sanoo, että nyt on syytä kuunnella eri näkökohtia. Mitään erityistä kiirettä tässä ei ole.
Ala-Nissilä muistuttaa, että esitysten tekeminen kuuluu hallitukselle.
Yhdistäminen jakaa kannat jyrkästi
Pankki ja vakuutus ovat viime vuosina sijoittuneet yhä useammin saman lavean katon alle. Tuoreimman OP:n Pohjola-kaupan lisäksi Sampo-pankilla on If-vakuutus ja Nordeakin myy vakuutuksia.
Pankkivaltuusto valvoo Rahoitustarkastusta. Rata taas toimii Suomen Pankin yhteydessä, mutta on toimissaan täysin itsenäinen. Suomen Pankki valvoo yleisesti rahoitusmarkkinoita ja Rata vastaa käytännön valvonnasta.
Sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen syntyi 1990-luvun lopulla vakuutusvalvontavirasto tehostamaan vakuutustoimen käytännön valvontaa.
Syksyllä 2000 valtiovarainministeriö ehdotti valvontaviranomaisten yhdistämistä yhdeksi ja uuden viraston sijoitusta itsensä alaisuuteen. Hankkeen puolustajat ovat kysyneet, miksi pitää olla kaksi erillistä valvojaa, kun pankki voi harjoittaa vakuutustoimintaa ja vakuutuskonserni pankkitoimintaa.
- Valvojien voimavarat eivät riitä hajautettuina tehtävän hoitamiseen, Pohjolan väistyvä toimitusjohtaja Eero Heliövaara herätteli keskustelua vielä viime vuodenvaihteessa.
Itse valvojat ovat tiukasti vastustaneet yhdistymistä. Vakuutusala ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat niin ikään haranneet rajusti vastaan.
Yhtenä perusteena vastustukselle on ollut, että Ratan ja vakuutusvalvontaviraston yhdistäminen ei johtaisi koko valvonnan kokoamiseen yhdelle viranomaiselle. Työeläkevakuutuksen ja muun lakisääteisen vakuutuksen valvonta pitäisi joka tapauksessa jättää sosiaali- ja terveysministeriön alaisuuteen.
Suomen Pankin johtokunnan varapuheenjohtaja Matti Louekoski on vuosien mittaan vastustanut johdonmukaisesti valvonnan yhdistämistä. Hän on tämän vuoden puolella vaatinut Ratalle lisää valtaa kriisien varalta. Tätä ovat vastustaneet sekä pankit että oikeusministeriö.
Pankkivaltuusto taas on huomauttanut Rata-kertomuksissaan valvonta-asioiden ruuhkautumisesta.