Uutiset

Kaarina merkitsi
Pilotin osakkeita

Kaarinan kaupunginhallitus päätti äänestyksen jälkeen merkitä neljä logistiikkayhtiö Pilotin osaketta yhteisarvoltaan 12 000 euroa. Yhtiön tehtävänä on mm. kehittää Turun lentoaseman lähialueiden logistisia palveluja.

Vihreiden hallitusedustaja Hannu Rautanen ehdotti, ettei kunnanjohtajien kokouksessa sovittua osakemerkintätarjousta hyväksyttäisi eikä osakkeita merkittäisi. Rautasen ehdotus kaatui äänestyksessä luvuin 8-4. Hävinnyttä esitystä kannattivat Rautasen lisäksi Eivor Rosenberg (r), Anneli Suutari (vihr) ja Niina Virranheimo (vas).

Kaupunginhallitus esittää lisäksi valtuustolle, että edesmenneen kaupunginvaltuutettu Taisto Koskisen (vas) tilalle valtuustoon valittaisiin puolueen ensimmäinen varavaltuutettu Tuomo Laine .