Untamalan kevytväylän työt
ovat jo lähtökuopissa
HEIKKI SANKKILA
Laitilan keskustasta Untamalaan valtatie 8 varteen tulevan kevyen liikenteen väylän rakennustyöt aloitetaan kun sato on korjattu tien alle jäävältä peltomaalta.
- Urakkatarjouspyynnöt ovat laskennassa ja rakennuttajana toimiva Laitilan kaupunki saa ne syyskuun puolivälissä, kertoo kaupungin tekninen johtaja Tapani Kokemäki .
Rakennettavalle kevyen liikenteen väylälle tulee mittaa 3,5 kilometriä. Se maksaa 423 000 euroa. Tiehanke on Turun tiepiirin, Laitilan kaupungin ja Varsinais-Suomen TE-keskuksen yhteispeliä. TE-keskus rahoittaa tietä 254 000 eurolla, kaupungin osuus on 116 000 ja tiepiirin 52 900 euroa.
Kokonaan uutta väylää rakennetaan 2,8 kilometriä. Reitin keskivaiheilla voidaan hyödyntää vanhaa Turku-Rauma maantietä 700 metrin verran. Kevytväylä alkaa Salon risteyksestä, johon tulee pyörätie keskustasta. Työt on rahoituspäätösten mukaan aloitettava viimeistään 30. marraskuuta. Kevytväylä on ajokunnossa toukokuun puolivälissä.
Kevytväylän rakentaminen on Untamalan kylästä vuonna 2004 kootun kansalaisadressin lopputulos. Aloite kevyen liikenteen väylän rakentamisesta saatiin mukaan kokonaisuuteen, jolla valtatie 8:n heikoksi huomattua liikenneturvallisuutta parannetaan. Turun tiepiirin mukaan valtatie 8 on Suomen turvattomin tieosuus.
Turun tiepiiri on käynnistänyt valtatie 8 kehittämisselvityksen välille Mynämäki-Pori. Tämän 99 kilometrin mittaisen tiejakson liikennemäärät ja onnettomuusluvut ovat sellaiset, että tiejakson turvallisuutta ja sujuvuutta sekä liittymien toimivuutta on parannettava. Laitilan kohdalla tämä merkitsee ohituskaistoja Nästiin ja eritasoliittymää kaupunginkeskustan kohdalle Eurantien ja Kaukolantien risteyksiin. Viimeksi mainittujen suunnittelu sijoittuu vuosille 2008-2015.