Talousliite

Äänitemyynnin lama ei lannista musiikkikauppiaita

Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry:n mukaan levykauppa on syöksykierteessä. Tuore arvio viimeisimmän tilastointikauden (2004) tuloksesta on huolestuttava. Sekä euro- että kappalemääräinen tallennemyynti putosivat kymmenisen prosenttia edellisvuodesta.

Trendi herättää monenlaisia tunteita alan liikkeissä. Levykauppiaita yhdistää kuitenkin usko jatkuvuuteen: musiikki tulee aina kiinnostamaan asianharrastajia, tallennemuoto vain saattaa muuttua.

Kauppiaiden näkemysten mukaan lama rankaisee ankarimmin nopean kierron listamusiikkia, jonka varassa toimivat muun muassa tavaratalojen levyosastot.

Sen sijaan pitkän linjan artisteille on tulevaisuutta musiikinlajiin katsomatta. Äänitteiden maahantuojienkin mukaan uskolle on perusteita: niin sanottu back catalogue -rosteri kasvattaa koko ajan markkinaosuuttaan.

Perspektiiviä vuosien takaa

Pian 30 vuotta toiminut Kane Records on turkulaisen levykaupan konkari. Kanen valtti on laaja valikoima. Uusien äänitteiden lisäksi Reijo Kanerva myy alan kirjallisuutta sekä käytettyjä levyjä. Myös postimyynti on oleellinen osa toimenkuvaa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

JS:n erikoisuus on juurityylien tuntemus jazzista souliin ja funkiin. Tukholmassakin toiminut Jack Sundsten operoi Hämeenkadun liikkeen lisäksi levymessuilla, joille hän on saanut mukaan ruotsalaisia kollegoja erikoisvalikoimineen. Seuraavat messut järjestetään Turun konserttitalossa ensi lauantaina.

Ella & Louisin veroista jazzvalikoimaa ei löydy muualta Turusta. Kulttuurin jalostavaan vaikutukseen uskovan Jouko Strengellin liike täyttyy jazzin lisäksi etnosta sekä iskelmän ikivihreistä.

Musiikki Helin on turkulainen käsite: levyjen lisäksi Heliniltä on totuttu hakemaan konsertti- ja festivaaliliput sekä hihamerkkien ja rintanappien kaltaiset fanituotteet. Tuija Salonen luottaa valikoimassaan kotimaisiin ja etenkin paikallisiin nimiin, joiden omakustanteitakin löytyy hyllystä.

Tulokkaat täyttävät tyhjiön

Turussa on 1980-luvulta vaikuttanut vakiomäärä levyliikkeitä. Kun Musiikkinurkka lopetti toimintansa viime vuonna, alalle syntyi tyhjiö. Markkinarakoa ryntäsi täyttämään kaksi yritystä, joilla on toimintaa muuallakin Suomessa.

Haastajat ovat keskittyneet Eerikinkadulle, Levykauppa Äx kadun alkupäähän ja Stupido Shop Record Store kauppatorin alakulmaan.

Tulokkaat ovat taustaltaan musiikinharrastajien luomuksia: tiskin takaa löytyy muun muassa muusikkoja ja musiikkitoimittajia. Liikkeet huokuttelevat levynostajia ajankohtaisilla erikoisvalikoimilla sekä musiikin syvätuntemuksella.

Matti Komulainen