Väyläpaketti revittävä auki
Keskustan kansanedustaja Petri Neittaanmäki vaatii hallituksen budjettiesitykseen sisältyvien väylähankkeiden muuttamista eduskunnassa aiempien päätösten mukaiseksi. Jyväskyläläisedustaja huomauttaa, että eduskunta on pitänyt välttämättömänä paitsi niin sanotun ykköskorin hankkeiden toteuttamista vaalikauden aikana myös elinkaarimallin kehystulkinnan muuttamista.
Neittaanmäen mukaan jäljellä olevien ykköskorin hankkeiden vaatima 371 miljoonan euron rahoitus voidaan ottaa muuttamalla elinkaarimallilla toteutettavan Lohja-Muurla -tiehankkeen rahoitustapaa.
- Mikäli hanke rahoitettaisiin niin sanottuna perinteisenä mallina, liikenne- ja viestintäministeriön nykyisestä menokehyksestä voitaisiin suunnata noin 370 miljoonaa euroa muihin investointeihin, Neittaanmäki katsoo sunnuntaisessa kannanotossaan.