Turkille ei pidä asettaa lisävaatimuksia
Presidentti Tarja Halosen mielestä Turkille ei pidä asettaa mitään sen kummempia lisävaatimuksia kuin muillekaan jäsenehdokkaille. Tärkeintä hänen mielestään on, että Turkki täyttää asetetut vaatimukset. Halonen ei siten hyväksy esimerkiksi Ranskassa esitettyjä uusia ehtoja Turkin jäsenyydelle.
Halonen vastasi muun muassa Turkin jäsenyysneuvotteluihin liittyvään kysymykseen lauantaina Ahvenanmaalle suuntautuneella maakuntavierailullaan. Hän korosti, että ehdot eivät koske kulttuuria eikä uskontoa. Sen sijaan ne koskevat perusarvoja: demokratiaa, ihmisoikeuksia, oikeusvaltiota, hyvä hallintoa, sukupuolten välistä tasa-arvoa.
EU:n ulkoministerien on määrä ensi viikolla antaa valtuudet aloittaa neuvottelut Turkin kanssa lokakuussa. Halonen tukee neuvottelujen aloittamista. Hän mielestään jo aiemmin on periaatteessa ratkaistu kysymys, voiko Turkista tulla EU:n jäsen; Turkki haki jäsenyyttä jo monta vuotta ennen Suomea.
Turkin mahdollisen jäsenyyden ympärillä on kuitenkin Halosenkin mielestä asioita, jotka pitää ratkaista. Hän huomautti, että Turkki olisi liittyessään saman kokoinen kuin Saksa.
- Sen merkitys esimerkiksi vapaan liikkuvuuden suhteen tai muissa tällaisissa kysymyksissä on tavattoman suuri. Ne eivät ole ylimääräisiä vaatimuksia, Mutta on tietysti aivan eri asia, jos jäseneksi tulee Viro tai Turkki. Sen kokoluokan puolesta pitää kai kiinnittää erilaisiin asioihin huomiota, hän tiivisti.
Halosen ja tohtori Pentti Arajärven Ahvenanmaan-vierailun pääkohteena oli tällä kertaa omenanviljelystään tunnettu pieni Getan kunta maakunnan pääsaaren pohjoisosassa.
Kunnan toimintaa esitteli alle kolmikymppinen kunnanjohtaja Carolina Sandell . Pääkohteena oli Getan uusi huippunykyaikainen koulu. Monet katselivat kaihoisin mielin, millaisissa oloissa koulun 25 oppilasta opintietään käyvät. Koulun johtajaopettaja Marianne Häggblom oli selvästi ylpeä koulustaan.