Uutiset

Naantalissa sovitellaan läppää
nyt Särkänsalmen siltaan

TS/Ari-Matti Ruuska<br />Kun läppäsillan rakentaminen Särkän saaresta Merimaskuun johtavaan pengerosuuteen ei toteudu, puuhataan Naantalissa nyt läppää varsinaiseen Särkänsalmen siltaan. Tarkoitus on, että yli 16 metriä korkeat veneet pääsisivät Naantaliin.
TS/Ari-Matti Ruuska
Kun läppäsillan rakentaminen Särkän saaresta Merimaskuun johtavaan pengerosuuteen ei toteudu, puuhataan Naantalissa nyt läppää varsinaiseen Särkänsalmen siltaan. Tarkoitus on, että yli 16 metriä korkeat veneet pääsisivät Naantaliin.

JUTTA HÖGMANDER

Naantalissa haikaillaan edelleen läppäsillan perään. Naantalin kylpylää ylläpitävän Kuntoutusyhtymä Rehab Groupin toimitusjohtaja Pekka Niemi ajaa nyt läppää Merimaskun ja Särkän saaren välisen pengerosuuden sijasta varsinaiseen Särkänsalmen siltaan.

Korkein hallinto-oikeus päätti viime viikolla, ettei Särkänsalmen silta-asiasta valittaneilla tahoilla ollut oikeutta valittaa tehdyistä päätöksistä. Niemi korostaa sitä, että KHO otti kantaa vain valittamisoikeuteen, ei siltaan itsessään.

Niemi haluaisi yhdistää läppäsillan rakentamisen Särkänsalmen sillan ensi vuonna alkavaan peruskorjaukseen. Hänen laskelmiensa mukaan läppäsilta syntyisi noin 2,5 miljoonan euron panostuksella. Tiehallinto on varannut sillan peruskorjaukseen rahaa 1,53 miljoonaa euroa.

- Jos Tiehallinto laittaa omat korjaamiseen varatut rahansa läppäsiltaan, loput onnistutaan kyllä varmasti keräämään helposti kasaan, toteaa Niemi listaten mahdollisten rahoittajien joukkoon ainakin kuntoutusyhtymän, Naantalin kaupungin ja TE-keskuksen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Käytännössä Tiehallinnon olisi lykättävä peruskorjausprojektia, jotta hanketta ehdittäisiin suunnitella kunnolla.

Peruskorjaus tai rahat eivät siirrettävissä

Tiehallinnon puolella Niemen suunnitelmat eivät herätä kovin suurta innostusta.

- Idea on kyllä mielenkiintoinen, mutta peruskorjaus tai siihen varatut rahat eivät ole siirrettävissä, ja epäilen, ettei ylimääräisiä rahoja läppäsiltaan löydy, sanoo Turun tiepiirin suunnittelupäällikkö Toivo Javanainen .

Javanainen ei ole myöskään vakuuttunut siitä, että Länsi-Suomen ympäristölupavirasto päätyisi tällä kertaa eri lopputulokseen kuin ensimmäisellä kerralla.

- Kuka takaa, että homma menisi läpi. Siinä on iso kysymysmerkki, Javanainen kommentoi.

Ympäristölupavirasto ei antanut pengerosuuden läppäsillalle rakennuslupaa, koska katsoi, että sillasta aiheutuva hyöty ei ollut merkittävää verrattuna sen maaliikenteen varassa oleville saaristokunnille aiheuttamaan haittaan. Erityisesti Rymättylässä läppäsillan taakse juuttumista on vastustettu kiivaasti.

Javanaisen mukaan myös varsinaiseen siltaan rakennettavan läpän vaihtoehto on aikoinaan tutkittu, mutta se oli penkereelle suunniteltua kalliimpi ja aiheutti ongelmia työmatkaliikenteen hoitamiselle.

Naantalissa haetaan aktiivisesti ratkaisua

Naantalin kaupungin kanta on odottava.

- Meillä on vahva kokemus siitä, miten valtionhallinnon kanssa tehdään yhteistyötä. Ensin täytyy syntyä ratkaisu, sitten vasta on rahoitusneuvottelujen vuoro, kommentoi kaupunginjohtaja Timo Kvist Naantalin halukkuutta lähteä yhdeksi läppäsiltaprojektin mahdollisista maksumiehistä.

Kvist toteaa ratkaisun saamisen vesiväyläongelmaan olevan niin vahvasti kaupungin edun ja intressin mukaista, että eri vaihtoehtojen selvittelemisessä ollaan kyllä aktiivisesti mukana.

Aloite kanavan rakentamisesta Luonnonmaan saaren läpi on noussut esiin mietittäessä sitä, miten yli 16 metriä korkeat veneet pääsisivät Naantalin vierassatamaan kaupunkia saartavista silloista huolimatta.

- Luonnonmaan kanava on jännä ja kiva hanke, mutta ei ratkaise ongelmaa seuraavan kymmenen vuoden sisällä, Niemi tyrmää.

Samaa mieltä on myös läppäsiltahankkeen uudelleen käynnistämistä puoltava Naantalin Matkailu Oy:n toimitusjohtaja Maritta Lindqvist.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

- Matkailun pitkän tähtäimen kehittäminen nostaa esiin ajatuksen myös risteilylaivoista ja muista aluksista, jotka eivät kanavaa pitkin Naantaliin pääse, Lindqvist lisää.

Särkänsalmen sillan peruskorjaus toteutetaan kahden seuraavan vuoden aikana. Ensi maaliskuussa säiden salliessa alkavan kauden aikana uusitaan sillan vesieristeet, päällystekerrokset, kaiteet ja reunapalkit. Lisäksi sillalla tehdään betonipaikkauksia. Perusrakenteiden pintakäsittely jää vuoden 2007 puolelle.