Myrskyn jälkiä korjattu eri puolilla maata
Helsinki,
(STT)
Myrskyn jälkiä on korjattu tänään eri puolilla maata. Illalla oli ilman sähköä enää pari sataa taloutta Kanta-Hämeen alueella, ja korjaustöitä oli määrä jatkaa läpi yön.
- Pääosa vioista on saatu tämän päivän aikana korjattua. Muutamia pienjänniteverkon vikoja jää vielä huomisen puolelle, kertoi käyttöpäällikkö Markku Vänskä Vattenfallilta.
Pahimmillaan eilisen myrskyn jäljiltä oli sähköt poikki kymmeniltä tuhansilta kotitalouksilta erityisesti Pirkanmaalla, Kanta-Hämeessä, Uudellamaalla ja Savossa.
Suurin osa sähkövioista saatiin kuntoon jo yön aikana, mutta Vattenfallin asiakkaista oli vielä varhain aamulla sähköttä 7 000-8 000 kotitaloutta. Vielä päivällä oli pimeänä muutamia satoja talouksia Lammin ja Janakkalan välillä Kanta-Hämeessä.
Junaliikenne saatiin toimimaan normaalisti jo varhain aamulla. Tampereen ja Jyväskylän välillä liikenne alkoi sujua aamuyöstä ja Turun ja Tampereen välillä aamukuuden jälkeen.