Tukholman ryöstö
muistutti taannoista
Prisman tapausta
MARJA MYLLYLUOMA
Vartiointiyhtiö Securitaksen arvopaperivarastolla Tukholmassa Ruotsissa kävi torstaiaamuna rosvoja. Saman yhtiön rahankuljetusauto yritettiin ryöstää kolme vuotta sitten Turussa, Tampereentien Prisman edustalla. Tukholman tapauksessa ryöstäjät saivat poliisin mukaan saaliikseen mahdollisesti suurenkin summan rahaa, Turussa raha-autoon murtautuminen epäonnistui ja rosvot jäivät nuolemaan näppejään.
Tukholmassa varikolle rymisteltiin kauhakuormaajalla, Turussa ei niin järeää apuneuvoa käytetty. Mutta yhtäläisyyksiä tapauksen välillä on sen verran, että ne kiinnostavat virkavaltaakin. Poliisi ei pidä mahdottomana, että asialla ovat olleet jopa samat tyypit. Asian selvittämistä hankaloittaa huomattavasti se, että molemmilla kerroilla tekijät pääsivät pakoon.
Turkulaisamatöörin mielessä on käynyt, että ehkä hiljattain tapahtuneet ryöstöt Piikkiön Osuuspankkiin ja Kaarinan Biltemaan kuuluisivat nekin samaiseen rikoskimppuun. Komisario Veikko Koiranen Turun poliisista pitää näitä kytköksiä kaukaa haettuina. Sen sijaan Tukholman ryöstöstä ja Turun ryöstöyrityksestä on poimittavissa montakin yhtäläisyyttä.
- Molemmilla kerroilla tielle heitettiin piikkipalloja eli espanjalaisia ratsuja. Tosin emme vielä tiedä, olivatko piikkipallot kummallakin kerralla samanlaisia. Ruotsissa pakoauto yritettiin polttaa, Turussa poltettiin. Molemmilla joukkioilla oli naamiot. Arvioiden ja turkulaisen siviilin ottamien valokuvien perusteella molemmissa tapauksissa oli mukana konetuliaseita, Koiranen listaa.
Hän myöntää, että selvittämätön Prisman tapaus kiusaa yhä poliisin ajatuksissa.
- Tosin muutamia palapelin paloja olemme jo saneet kohdalleen.
Yhteydet Turun Tampereentieltä Tukholman Akallaan ovat "erittäin mahdollisia". Poliisit vaihtavat ahkerasti tietojaan lahden yli.
- Niin kauan kuin rikokset ovat selvittämättä, kaikki vaihtoehdot tulevat kysymykseen, Koiranen korostaa. Niinpä poissa laskuista eivät ole enempää kansainvälinen kopla kuin huume- tai terroriyhteydetkään.