Talous

Turkki myy Telsimin joulukuussa

Turkin valtio myy haltuunsa joutuneen matkapuhelinoperaattorin Telsimin joulukuussa. Esitarjoukset pitää tehdä syyskuun 19. päivään mennessä, ja valinta loppusuoralle päässeiden ostajaehdokkaiden välillä tehdään 13. joulukuuta, Turkin valtio ilmoitti maan virallisessa lehdessä.

Lähtöhinta on noin 2,8 miljardia dollaria (2,3 miljardia euroa), mutta analyytikot odottavat hinnan nousevan jopa 5 miljardiin dollariin eli noin 4 miljardiin euroon.

Telsimin myyntiä on lykännyt pitkään kiista amerikkalaisen Motorolan ja suomalaisen Nokian kanssa, kun Telsim jätti maksamatta kaksikolta hankintoihinsa saamia lainoja.

Motorola velkoo Telsimiltä 2,5:tä miljardia dollaria ja Nokia 0,9:ää miljardia dollaria. Saatavista on jo sveitsiläisen välimiesoikeuden päätös.

Nokian viestintäjohtaja Arja Suominen sanoi torstaina, että keskusteluja on käyty erittäin positiivisessa hengessä. Muuten hän ei suostunut asiaa kommentoimaan.

- Kaikkien osapuolten intresseissä on löytää hyvä ratkaisu, Suominen sanoi.

Motorola ja Nokia haastoivat myös aiemmin Telsimin omistaneen Uzanin perheen oikeuteen, koska ne katsoivat perheen huijanneen niitä ilman aikomustakaan maksaa rahoitusta takaisin. Tässäkin kiistassa tuomioistuin asettui Motorolan ja Nokian kannalle. Näitä korvauksia yritetään saada edelleen Uzanin perheeltä.

Telsim ajautui Turkin valtion syliin runsas vuosi sitten, kun Uzanin perheen omistama pankki meni konkurssiin.