Uutiset

Moderni seurakuntatalo istutettiin vanhaan ympäristöön Aurakadulla

TS/Timo Jakonen<br />Piha on rakennettu katsomon muotoiseksi.
TS/Timo Jakonen
Piha on rakennettu katsomon muotoiseksi.

ERJA TAPANA

Aurakadun rinteeseen noussut Turun ruotsalainen seurakuntatalo on viimeistä silausta vaille valmis. Seurakunnan väki on ehtinyt muutamia päiviä totutella moderneihin ja väljiin oloihin, jotka saavat yksipuolisesti osakseen kehuja myös talon vuokralaisilta.

Uudet tilat tulevat tosi tarpeeseen, sillä muuttoon asti työntekijät joutuivat pakertamaan kosteusvaurioiden koettelemassa seurakuntatalossa Eerikinkatu 22:ssa. Piskuisessa seurakunnassa on 91 000 jäsentä ja toistakymmentä työntekijää.

Viisikerroksisen rakennuksen sisäratkaisuista löytyy valoa ja värejä; tavanomaisen vaalean lisäksi punaista, harmaata ja keltaista.

Seurakunta on levittäytynyt uudisrakennuksen kolmeen alimpaan kerrokseen. Katutasossa sijaitsevat yleiset tilat, kuten seurakuntasalit, aula ja keittiö. Niiden yläpuolelle sijoittuvat lapsi- ja nuorisotilat sekä lukuisat toimistohuoneet.

Parkkipaikat on rakennettu maan alle kolmeen kerrokseen. Kellariin on sijoitettu myös bändien harjoittelukämppä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kahteen ylimpään kerrokseen on majoittunut kolme yritystä: mainostoimisto Briiffi Oy, Det Norske Veritas sekä MTV Oy. Vain ullakkokerroksen näköalahuoneisto odottaa vielä vuokralaisia.

- Seurakuntatalot hakeutuvat ihmisten arjen keskelle, enää ne eivät ole eristäytyneitä linnakkeita. Näin ainakin on käynyt maan suurimmissa kaupungeissa, kommentoi Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymän kiinteistöjohtaja Seppo Kosola ulkopuolisten vuokralaisten sijoittamista seurakuntataloon.

Valoisa oman aikansa luomus

Turun katukuvassa omaleimaisuudellaan selkeästi erottuva uusi seurakuntatalo tuskin jättää ketään kylmäksi. Rakennuksen julkisivu koostuu ikään kuin kahdesta erillisestä elementistä: rusehtavaksi rapatusta viisikerroksisesta ja kuuteen pilariin nojaavasta kolmikerroksisesta kuparipintaisesta osiosta.

Pilarien ja rakennusmassan välissä kulkee jalkakäytävä, jossa sijaitsevat myös rakennuksen kaksi pääsisäänkäyntiä.

- Katettu alue on puolijulkinen tila. Taloa ei ole tuotu katualueelle, toisin kuin on otaksuttu, vaan pilariseinämä on tontin raja, selvittää toinen rakennuksen suunnittelijoista, arkkitehti Tiitta Itkonen LPR-arkkitehdeista.

Hänen mukaansa uusi seurakuntatalo on suunniteltu oman aikansa luomukseksi, kuten sen vanhat naapuritalotkin.

- Mutta väreillä ja materiaaleilla rakennus halutaan myös istuttaa vanhaan ympäristöönsä. Toteutuksessa on haettu visuaalista limitystä, joka jatkaa yläpuolella sijaitsevan Aurakatu 20:n linjaa.

- Seinien rappauspinta ja kupari ilmentävät vanhan koulutalon tapaan kansallisromantiikkaa, arkkitehti kertoo.

Vielä aneemisen oloinen piha on rakennettu katsomon muotoon.

Seurakunnan kirkkoherran Eero Sepposen mukaan onkin tarkoitus järjestää myös taivasalla erilaisia tilaisuuksia.

Alueen historiasta kertovat pihamaata koristavat jykevät kivet, jotka aikanaan reunustivat lähes sata vuotta tyhjänä seissyttä tonttia.

Aurakadun koulun ympäröinyt väljyys on nyt menneisyyttä. Ja seurakuntatalon sekä kunnostettavan nuorisokeskuksen pienet piha-alueet on erotettu toisistaan tukevalla muurilla. Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä omistaa molemmat kiinteistöt tontteineen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Aurakadun seurakuntatalon rakennusprojekti pohjautuu kaupungin ja seurakuntayhtymän maanvaihtosopimukseen, joka lyötiin lukkoon kesäkuussa 2000. Peruskivi muurattiin toukokuussa 2004.

Seurakuntatalon rakennusurakka nielee 11 miljoonaa euroa. Talon on urakoinut NCC Rakennus Oy.

Samaan aikaan kun ruotsalainen seurakuntatalo valmistuu, naapurissa käynnistyy Aurakadun koulun peruskorjaus. Yli satavuotiaasta jugend-talosta remontoidaan kaupungin nuorisokeskus. Vuoden pituiseen urakkaan uppoaa 4,5 miljoonaa euroa.

Turun kaupunki vuokraa kunnostetun koulurakennuksen seurakuntayhtymältä 15 vuodeksi.

TS/Timo Jakonen<br />Aurakadun uudisrakennus kiinnittyy saumattomasti vanhaan naapuriinsa. Tulokasta on sovitettu ympäristöönsä myös väri- ja materiaalivalinnoilla.
TS/Timo Jakonen
Aurakadun uudisrakennus kiinnittyy saumattomasti vanhaan naapuriinsa. Tulokasta on sovitettu ympäristöönsä myös väri- ja materiaalivalinnoilla.