Uutiset

Koulut päättyivät, sade hiljensi juhlintaa etelässä

Helsinki,
(STT)

Sadekeli kasteli monet koulun loppumista juhlineet nuoret ainakin Helsingissä. Kaisaniemen rock-konsertin 20 000-päinen yleisö nautti iltapäivällä musiikista aluksi tihkusateen säestyksellä, mutta illansuussa sadetta tuli jo reippaammin. Myös Linnanmäellä pidettiin nuorten rock-konsertti.

SPR:n valmistoiminnan koordinaattori Riitta Bäckman sanoi, että hypotermian eli ruumiin alilämpöisyyden voi saada tunnissa parissa, jos maa on märkänä. Alkoholi lisää vielä sen saamisen riskiä. Tärinä on ensi oire, jonka jälkeen pitäisi heti mennä lämpimään, hän kehotti.

Aurinkoisempaa juhlailmaa oli muun muassa Oulussa, jossa koululaiset keräytyivät bileisiinsä torin rantaan.

Suomen kouluissa koitti tänään kesäloma kaikkiaan 590 000 peruskoululaiselle. Heistä 63 500 sai mukaansa peruskoulun päästötodistuksen. Ruotsinkielisiä peruskoulunsa päättäviä oli 3 500.

Lukioista lomalle lähti 116 000 ja ammattikouluista 122 000 opiskelijaa. Uusia ylioppilaita lakitettiin 32 000 ja ammattiin valmistui 31 000 tuoretta taitajaa. Ammattikorkeakouluista valmistuneita oli 21 000.