Talousliite

Erikoisalana laskuvarjot

TS/Jane Iltanen<br />Matti Pahikkala (vas.)ja Simo Sainio tuntevat laskuvarjojen valjashihnojen vetolujuudet ja varjojen kantopunosmateriaalit.
TS/Jane Iltanen
Matti Pahikkala (vas.)ja Simo Sainio tuntevat laskuvarjojen valjashihnojen vetolujuudet ja varjojen kantopunosmateriaalit.

Sainion vuonna 1993 perustama Parasale Oy myy ja huoltaa laskuvarjoja sekä välittää varjoihin liittyviä tarvikkeita alansa ainoana liikkeenä Suomessa.

- Suuret valmistajat edellyttävät, että varjojen jälleenmyyjä pystyy hoitamaan niiden takuuhuollon, jos sellaista tarvitaan. Eniten kupuja ja valjaita tulee USA:sta, myös Ranskassa on paljon laskuvarjotuotantoa. Hyppääjät käyttävät varjokokonaisuutta, johon sisältyy päävarjon, varavarjon ja valjaiden ohella varavarjon automaattilaukaisija. Tarkastamme täällä vuosittain noin 450, 500 varjoa, Simo Sainio kertoo.

Sainio on työskennellyt kahdenkymmenen vuoden ajan purjeiden parissa. Ensin hän teki kalustohuoltoa toiminimellä osapäiväisenä ja iltaisin, viimeiset kahdeksan vuotta hän on ollut päätoimisesti oman yrityksen vetäjä.

Henkilökohtaisten ja luotettavien kontaktien solmimiseen alan suurimpien valmistajien kanssa kului viisi vuotta, jonka jälkeen kaupankäynti helpottui. Kansainväliset laskuvarjovalmistajat tuntevat jälleenmyyjänsä hyvin. Sainio kertoo joutuneensa yrittäjyytensä alkutaipaleella kiillottamaan suomalaisen yrittäjyyden mainetta alan silmissä. Nykyään hän käy kauppaa yli kahdenkymmenen yrityksen kanssa kymmenessä eri maassa. Velkarahaa yrityksensä rakentamiseen Sainio ei ole ottanut lainkaan.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Sainion lisäksi Parasalessa työskentelee Matti Pahikkala , jonka tavoitteena on Sainion koulutuksessa hankkia laskuvarjotarkastajan pätevyys.

- Kiireisintä meillä on tammikuusta huhtikuuhun. Uusi laskuvarjo maksaa 5 500 euroa ja ilmailumääräysten mukaan sen maksimikäyttöikä on noin kaksikymmentä vuotta. Uusi varjo tarkastetaan kahden vuoden välein, kunnes sille tulee ikää neljätoista vuotta. Sen jälkeen se tutkitaan tarkemmin vuoden välein. Varjon käyttöikä riippuu tietenkin myös siitä, kuinka paljon sillä hypätään, Sainio huomauttaa.

Laskuvarjohyppäämisen vuonna 1958 syntynyt Sainio aloitti 1974 Turussa. Laskuvarjotarkastajan kelpoisuus hänelle myönnettiin 1986. Laskuvarjohuollon kehittämiseen hän kertoo innostuneensa yhä enemmän harrastuksensa myötä. Toisena vaihtoehtona olisi ollut muun muassa uusien hyppääjien koulutukseen keskittyminen. Hyppyurallaan Sainio on osallistunut sekä SM - että PM -kilpailuihin ja saavuttanut niissä mitaleja.

Luvanvaraista toimintaa

Laskuvarjojen huolto on luvanvaraista toimintaa. Ilmailulaitoksen myöntämä laskuvarjotarkastajan kelpoisuus on tällä hetkellä Sainion mukaan hänen ohellaan muutamalla muulla henkilöllä Suomessa.

Tarkastajan vastuu on erittäin suuri ja juuri vastuun ehdottomuuden vuoksi tiukasti valvottua toimintaa. Kaikista töistä, jotka varjoon liittyvät - käyttökuntotarkastukset, korjaukset ja uudelleen pakkaamiset - pidetään Ilmailulaitosta varten kirjanpitoa viiden vuoden ajan. Ilmailulaitos myöntää tarkastajan luvat vain kahdeksi vuodeksi kerrallaan.

Parasalen oman huolto- ja tarkastuskirjanpidon lisäksi laskuvarjon mukana liikkuvaan kirjaseen merkitään kaikki varjoon kohdistuneet toimenpiteet päivämäärineen ja suorittajan allekirjoituksin.

Matti Pahikkalalla on tällä hetkellä kelpoisuus pakata varavarjo. Tämän pakkaajaluvan haltijoita on Suomessa noin kaksikymmentä.

Ilmailuliiton laskuvarjotoimikunta vastaa alan koulutuksen valvonnasta ja se on myös taho, joka järjestää kokeet ja ottaa vastaan alalle kelpoisuutta tavoittelevien työnäytteet.

Nykyisten säädösten mukaan varavarjo avataan ja pakataan kuuden kuukauden välein. Käyttökuntotarkastuksessa varavarjon ompeleet ja punosnyörit käydään lävitse ommel ompeleelta ja nyöri nyöriltä - periaatteella.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Vapaa-aikanaan hyppymestarina Turun laskuvarjokerhossa toimiva Pahikkala kertoo lajin harrastajia olevan kaikista ikäryhmistä, eniten mukana on 20- 45 vuotiaita. Ennen kuin pääsee hyppäämään yläilmoista, vaaditaan vähintään 15 vuoden ikä. Kelpoisuustodistuksen saannin jälkeen voi hankkia oman varjon, siihen asti käytetään laskuvarjokerhon kalustoa.

Miesten arvion mukaan lupakirjahyppääjiä Suomessa on noin 700 - 800. Maan ilmaston takia aktiivihyppääjät matkustavat talvikaudella USA:han ja harjoittelevat siellä. Joka toinen vuosi USA:ssa pidettävillä messuilla katsastetaan myös alan uudet tuotteet ja valmistajat.

Simo Sainiolla on takanaan kolmetuhatta laskuvarjohyppyä, ja häntä nuoremmalla Matti Pahikkalalla tuhat hyppykertaa. Heidän mukaansa jokainen hyppy kirjataan hyppypäiväkirjaan, joka sisältää tiedot lentokoneesta, hyppykorkeudesta, varjokalustosta ja hypyn lajista, kuten esimerkiksi tarkkuushypystä tai kupumuodostelmahypystä.

Iina Antinluoma