Uutiset

Libanonin
vaalit
alkoivat
Haririn voitolla

Libanonin salamurhatun ex-pääministerin Rafik Haririn pojan vaaliliitto on saanut kaikki maan pääkaupungissa Beirutissa jaetut parlamenttipaikat. Historialliset vaalit alkoivat sunnuntaina Beirutista ja jatkuvat muualla maassa kolmena seuraavana viikonvaihteena.

Sisäministeri Hassan Sabaa ilmoitti maanantaina, että pääkaupungin 19 paikkaa menevät Saad Haririn listalle. Parlamenttiin valitaan yhteensä 128 edustajaa.

Beirutilaiset äänestivät vaaleissa laiskasti. Uurnilla kävi epävirallisten tietojen mukaan vain alle 30 prosenttia äänioikeutetuista.

Rafik Hariri surmattiin Beirutissa helmikuussa, minkä jälkeen sadattuhannet ihmiset alkoivat vaatia kaduilla syyrialaissotilaiden vetäytymistä maasta. Syyrian joukot poistuivat maasta huhtikuussa.

Syyrialla oli Libanonissa noin 14 000 sotilasta vuosien 1975-1990 sisällissodan jäljiltä.