Talous

Sanomalehtien ilmoitustila käy taas kaupaksi

Sanomalehtien ilmoitusmyynti kasvoi viime vuonna sekä Suomessa että koko maailmassa enemmän kuin viiteen vuoteen. Erityisen kovassa kasvussa on verkkolehtien ilmoitusmyynti.

Sanomalehtien liikevaihdot sekä levikit kasvoivat viime vuonna 2,1 prosenttia edellisvuodesta. Lehtien ilmoitusmyynti kasvoi koko maailmassa 5,3 prosenttia ja Suomessa 5,6 prosenttia. Vuonna 2003 kokonaiskasvu oli kaksi prosenttia.

Tiedot käyvät ilmi maailmanlaajuisen sanomalehtiliiton World Association of Newspapersin (WAN) vuotuisesta selvityksestä. Se julkaistiin 58. maailman sanomalehtien kongressissa Soulissa Koreassa.

- Sanomalehdet elävät renessanssia uusine tuotteineen, formaatteineen ja nimikkeineen, sanoi WANin pääjohtaja Timothy Balding.

Baldingin mukaan ei ole erikoista, että levikit kasvavat kehitysmaissa.

- Mutta siitä on kauan, kun olemme nähneet tällaisen virkistymisen näin monilla kypsillä markkinoilla, Balding sanoi.

Sanomalehtien koko pienenee

Ilmoitusmyynti kasvoi neljä prosenttia sekä Euroopan unionin alueella että Yhdysvalloissa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kahdeksassa Euroopan unionin jäsenmaassa sanomalehtien levikit kasvoivat 2004, kun kasvua edellisenä vuonna oli vain yhdessä. Suomessa levikit kasvoivat 0,5 prosenttia vuonna 2004. Kokonaisuutena eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten sanomalehtien levikit kuitenkin tippuivat vajaan prosentin.

Sanomalehtien verkkosivustojen kävijämäärät ovat edelleen kovassa kasvussa. Vuonna 2004 kävijöitä oli 32 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Verkkolehtien mainonta kasvoi vuonna 2004 enemmän kuin viiteen vuoteen, 21 prosenttia vuodesta 2003.

Sanomalehtien pienenemistrendi jatkuu. Vuonna 2004 yhteensä 56 lehteä vaihtoi kookkaasta broadsheetista kompaktimpaan kokoon. Suomessa esimerkiksi ruotsinkielinen Hufvudstadsbladet pienensi kokoaan broadsheetistä tabloidiksi.

WANin arvion mukaan noin miljardi ihmistä lukee sanomalehden päivittäin.