Uutiset

Annan yritti tukea rauhaa Etelä-Sudanissa

Juba,
(STT-AFP-Reuters)

YK:n pääsihteeri Kofi Annan on vieraillut väkivaltaisuuksien repimässä Etelä-Sudanissa. Annan pyrkii käynnillään osoittamaan tukeaan rauhansopimukselle, jonka toivotaan lopettavan yli 20 vuotta kestäneen sisällissodan.

Sudanin hallitus ja kapinallisten SPLM-liike pääsivät sopuun rauhasta tammikuussa. Kuluneiden vuosien taistelut ovat vaatineet arviolta puolitoista miljoonaa ihmishenkeä ja pakottaneet nelisen miljoonaa pakenemaan kodeistaan.

Tutustuessaan läntiseen Darfuriin Annan sanoi, että rauhaa ei voi olla maan yhdessä kolkassa, jos toisessa on käynnissä vakava konflikti.

Darfurin alueen väkivaltaisuudet ovat vieneet kodin yli kahdelta miljoonalta ihmiseltä. Lisäksi kymmenettuhannet ovat saaneet surmansa, kun verenvuodatus alkoi yli kaksi vuotta sitten.