Uutiset

Saksan parlamentin ylähuone
hyväksyi EU:n perustuslain

Saksan parlamentin ylähuone eli liittoneuvosto hyväksyi perjantaina lähes yksimielisesti Euroopan unionin perustuslain. Perustuslain hyväksymisen puolesta äänesti 15 osavaltion edustajat, ja vain yhden osavaltion edustaja jätti äänestämättä.

Liittoneuvoston äänestys oli ajoitettu perjantaiksi, jotta se kannustaisi myös ranskalaisia kannattamaan perustuslakia. Ranska äänestää laista sunnuntaina, ja tuoreiden mielipidemittausten mukaan lain vastustajat ovat lievässä johdossa.

Perustuslain laadintaa johtanut Ranskan entinen presidentti Valery Giscard d'Estaing oli liittoneuvostossa seuraamassa äänestystä. Hän vetosi samalla ranskalaisiin äänestäjiin, jotta nämä äänestäisivät perustuslain puolesta.

- Saksa valmistautuu ratifioimaan uutta EU:n perustuslakia. Tämä on historiallinen tapahtuma. Toivon täydestä sydämestäni, että sunnuntaina ranskalaiset puolestaan ratifioivat lain kansanäänestyksessä, Giscard sanoi.

Saksan parlamentin alahuone eli liittopäivät hyväksyi perustuslain jo kaksi viikkoa sitten.

Saksaa ennen perustuslain ovat hyväksyneet Itävalta, Kreikka, Unkari, Italia, Liettua, Slovakia, Slovenia ja Espanja.

Ranskan jälkeen keskiviikkona laista järjestetään kansanäänestys Hollannissa. Sielläkin ei-puoli on mittauksissa vahvemmalla.