Talous

Finnlamex teki lasiovet konseptiautoon

TS/<br />Finnlamexin työtä ovat tämän konseptiauton katolle avautuvat lasiovet.
TS/
Finnlamexin työtä ovat tämän konseptiauton katolle avautuvat lasiovet.

HEIKKI SANKKILA

- Lasin osuus auton muotoilussa on lisääntymään päin. Tämä näkyy esimerkiksi siten, että tuulilasi jatkuu osaksi kattoa, sanoo laitilalaisen Finnlamex Oy:n toimitusjohtaja Pentti Harikkala .

Italialainen muotoilutoimisto Bertone etenee tätä linjaa vauhdilla. Se tilasi viime vuoden joulukuussa Finnlamexilta Cadillacin pohjalle tekemäänsä konseptiautoon Villaan lasiovet, jotka kaartuvat myös katoksi. Bertone Villasta ideoidaan uutta limusiinia.

Lasinvalmistusta vientimarkkinoille

Finnlamex on Laitilassa valtatie 8:n tuntumassa sijaitseva autolasitehdas, jonka päätoimiala on linja-auton lasien valmistus. Niitä syntyy 30 000 kappaletta vuodessa sekä suoraan ajoneuvoihin asennettaviksi että varaosaksi. Kaikki menee vientiin. Finnlamexilla on vientiä kaikkiin EU-maihin kärjessä Englanti, Saksa, Benelux-maat ja Espanja.

Mutta muutakin tehdään.

- Emme me pelkän vakiotuotteen tekijöitä ole, teemme mitä vain suuria lasipintoja. Mutta kyllä Bertonen ovitilaus oli silti aikamoinen yllätys, Harikkala sanoo. Ovet toimitettiin helmikuun alussa.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Italialaistoimisto oli käynyt läpi kaikki yhteistyökumppaninsa ja otti lopulta yhteyttä laitilalaiseen lasintekijään.

- Vaikeus, johon todella tarvitaan osaamista, oli tilaajan vaatiman kaksoiskaarevuuden eli pallomaisuuden saaminen lasiin, Harikkala selittää.

Lasi muotoillaan niin, että se pannaan teräskehikkoon ja lämmitetään muotoilu-uunissa, jolloin se omalla painollaan painuu haluttuun muotoon. Muodon syntymistä valvotaan silmämääräisesti. Konseptiauto Villan ovien muodon kontrolloi oikeaksi Finnlamexin taivutusmestari Tauno Viilonoja.

- Tämä on kyllä kansainvälinen mestarinäyte, joka osoittaa, että teknistä osaamista on, sanoo Harikkala.

Taito on hankittu suurten lasien tekemisessä; Linja-autossa on tuulilasia kuusi neliömetriä ja sen taivuttaminen on taitoa vaativaa työtä.

Julkisuus toi yhteydenottoja

Bertone esitteli lasioviautonsa Geneven autonäyttelyssä helmikuussa. Julkisuus on tuonut Finnlamexille lukuisia yhteydenottoja. Viimeisin on tuntemattoman muotoilijan kysely Ferrarin lasien tekemisestä.

- Lasiovet ovat todelle hyvä referenssi, ilmassa olevia ideoita voidaan lähteä toteuttamaan, jos löytyy joku, jonka taito riittää toteutukseen, Harikkala sanoo.

Finnlamex aloitti toimintansa vuoden 2000 alussa. Yrityksen palveluksessa oli silloin 17 henkilöä. Nyt henkilöstöä on 50, vuotuinen liikevaihto 7 miljoonaa euroa.

- Kasvuvauhti on ollut kova, juuri nyt emme ensisijaisesti tähtää nopeaan kasvuun vaan toimintojen kehittämiseen, Harikkala luonnehtii.

Tehdas tekee päätuotteensa ohella laseja monenlaisiin erikoisajoneuvoihin ruumisautosta rinnekissoihin ja leikkuupuimureihin. Sarjavalmisteisiin henkilöautoihin ei laseja tehdä. Varsinaisesta sarjatuotannosta ei ole kysymys.

- Meillä jo 20 kappaletta on sarja. Vaikka samaa tuotetta voidaan tilata 100 kappaletta vuodessa ovat kertatoimitukset pieniä.

Rakennemuutos on käynnissä myös linja-autoteollisuudessa, sekin keskittyy isompiin yksiköihin. Pienten osatoimittajien asema voi sarjojen kasvaessa hankaloitua. Pienen tehtaan valttina on joustavuus. Se voi vastata tarjouskyselyihin, joita eivät suuret tehtaat ota edes käsiteltäväkseen.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Suomessa on vielä kolme suomalaisessa omistuksessa olevaa ajoneuvolasien tekijää. Finnlamexin ohella niitä tekevät Jaakko Tuote Oy Paneliassa ja VE Lipponen Oy Oulussa.

TS/Heikki Sankkila<br />Taivutusmestari Tauno Viilonoja (vas.) muotoili lasiovet Bertonen konseptiautoon. Tässä hän tarkkailee toimitusjohtaja Pentti Harikkalan kanssa, miten Setra-linja-auton tuulilasi painuu muotoonsa yksittäisuunissa.
TS/Heikki Sankkila
Taivutusmestari Tauno Viilonoja (vas.) muotoili lasiovet Bertonen konseptiautoon. Tässä hän tarkkailee toimitusjohtaja Pentti Harikkalan kanssa, miten Setra-linja-auton tuulilasi painuu muotoonsa yksittäisuunissa.