Uutiset

Kokoomukselta
välikysymys
perusopetuksesta

Hallitus saa vielä ennen kesälomakautta vastattavakseen ainakin yhden välikysymyksen. Kokoomuksen eduskuntaryhmä päätti torstaina kysyä hallitukselta perusopetuksen heikentyvästä tilanteesta.

Kokoomus katsoo, että rajuja menoleikkauksia kunnissa kohdistetaan myös perusopetukseen, joka on koko kansallisen kilpailukyvyn ja maan tulevaisuuden selkäranka.

Välikysymyksen ensimmäinen allekirjoittaja on puolueen puheenjohtaja Jyrki Katainen . Kokoomuksen ryhmänjohtaja Ben Zyskowicz toivoo koko opposition yhtyvän välikysymykseen.

Edellisen välikysymyksensä Matti Vanhasen (kesk) hallitukselle kokoomus teki syyskuussa 2004.

Puheenjohtaja Kataisen mielestä perusopetuksen ongelmat johtuvat erityisesti hallituksen epäonnistumisesta työllisyyspolitiikassa, jonka seurauksena on kuntatalouden raju heikentyminen.

- Kyse on myös siitä, että hallituksen arvoasteikossa koulutus tulee näköjään vasta viimeisenä. Kuitenkin kaikki tutkimustulokset ja asiantuntija-arviot lähtevät siitä, että kansallisen osaamispääomamme perustan vaaliminen on Suomen menestymisen kannalta ratkaisevan tärkeää.