Talous

Aker patistaa Suomea maksamaan uutta tukea telakoille

TS/Mauri Ratilainen
TS/Mauri Ratilainen

Juha Kaihlanen

Norjalainen Aker-konserni haluaa, että Suomi ryhtyy maksamaan telakoille Euroopan unionin sallimaa niin sanottua innovaatiotukea.

Akerin konsernijohtajan Leif-Arne Langøyn mielestä Suomen pitää seurata Saksan, Ranskan ja Espanjan esimerkkiä. Innovaatiotuki on tarkoitettu uuden teknologian ja uudenlaisten ratkaisujen kehittämiseen laivanrakennuksessa.

Aker-konserni omistaa Aker Finnyardsin telakat Turussa, Helsingissä ja Raumalla.

- Saksa otti innovaatiotuen käyttöön ensimmäisenä ja nyt Ranska sekä Espanja ovat seuraamassa perässä. Miten Suomi on asettumassa tähän kuvioon? Langøy kyseli pohjoismaisessa merenkulun seminaarissa Helsingissä torstaina.

Innovaatiotuki tuli mahdolliseksi EU:ssa jo vuonna 2002. Sitä ei kuitenkaan ole käytetty, koska suorat tuet olivat sallittuja tämän vuoden maaliskuun loppuun asti.

Suomen viranomaiset ovat suhtautuneet epäillen uuteen tukimuotoon.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk) on arvellut, että vanhat suorat tuet yritetään nyt naamioida innovaatiotueksi.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Pekkarinen ilmoitti huhtikuun lopussa, ettei Suomi ano ainakaan ensimmäisten joukossa EU:lta lupaa maksaa innovaatiotukea.

Pekkarisen mielestä Suomen pitää kuitenkin harkita uutta tukimuotoa, jos EU:n muut laivanrakentajat ryhtyvät käyttämään mahdollisuutta.

Aker Finnyardsin johto keskusteli kauppa- ja teollisuusministeriön kanssa innovaatiotuesta peruuntuneen Norwegian Cruise Linen laivatilauksen yhteydessä.

Tuki olisi voinut olla kyseisessä tilauksessa 5-10 miljoonaa euroa.

Finnveran riskeistä puolet risteilijöissä

Langøy kehui Suomen politiikkaa laivanrakennuksen rahoitusjärjestelyissä. Kolme vuotta sitten Aker ja valtion erityisluottolaitos Finnvera sopivat lähes kahden miljardin euron takauksista.

- Finnveran kanssa solmitulla sopimuksella on ollut ratkaiseva merkitys tilausten saannissa.

Aker Finnyards ja amerikkalaisvarustamo Royal Caribbean muodostavat Finnveran kaikista takausriskeistä puolet.

Laivanrakennus korkeiden kustannusten maissa kuten Norjassa, Suomessa tai Saksassa voi Langøyn mukaan menestyä vain huippuun kehitetyllä joustavuudella ja yli kaikkien rajojen ulottuvalla saumattomalla yhteistyöllä.

Akerilta tilatun laivan rakennus pilkotaan aina eri puolille maailmaa sen mukaan, kuinka laiva saadaan rakennettua edullisimmin. Suomessa valmistuvista risteilyaluksista suuria osia voidaan tehdä Romaniassa, Venäjällä, Puolassa tai Saksassa.

Suomen ja Norjan välillä laajentuvia yhteistyömahdollisuuksia Langøy näki arktisessa teknologiassa, jota tarvitaan pohjoisten merien öljyntuotantoalueilla.