Talous

Siljan linjalle
Helsinkiin
uusi johtaja

Silja Linen Helsingin ja Tukholman välisestä reitistä vastaavaksi liiketoimintayksikön johtajaksi ja johtoryhmän jäseneksi on nimitetty Unni Åström . Åströmin tehtäviin kuuluu muun muassa osallistuminen yhtiön palveluiden kehittämiseen ja toteuttamiseen. Hän aloittaa työssään syyskuun alussa.

Åströmillä on laaja kokemus hotelli- ja ravintola-alalta. Aiemmin hän on toiminut esimerkiksi Scandic Hotels -konsernin myyntijohtajana Ruotsissa ja viimeksi Casino Cosmopolin johtajana Tukholmassa.