Talous

Bioteollisuus toivoo
Sitralta rahoitusta

Jukka Vehmanen

Suomen bioteollisuuden mielestä Suomen itsenäisyyden juhlarahaston Sitran pitäisi hallinnoida ainakin osaa kauppa- ja teollisuusministeriön uudesta aloittelevien yritysten syöttörahastosta.

Bioteollisuuden mielestä ministeriön ajatus aloittavien yritysten siemenrahoituksesta ja palvelujen uudistamisesta on periaatteessa hyvä.

Ongelmana pidetään kuitenkin sitä, että bioalaa tuntevaa uutta rahoitusorganisaatiota ei saada rakennettua hetkessä. Bioteollisuuden mukaan apua alkupään rahoitukseen tarvitaan heti.

Sitralle on bioteollisuuden mielestä kertynyt niin paljon bioalan asiantuntemusta, että Sitra voisi hallita ainakin osaa ministeriön lupaamista varoista. Bioteollisuutta närästää se, että Sitra on kuitenkin ajamassa alas omaa Life Science -pääomasijoitustoimintaansa. Sitra ei ole myöskään pyrkinyt aktiivisesti hyödyntämään asemaansa ja ottamaan hoitaakseen julkisuudessa esitettyjä siemenrahoitukseen kohdennettuja varoja.

Suomen bioteollisuus vetosi torstaina puhemies Paavo Lipposelle (sd) lähettämässään kirjeessä eduskuntaan, että se käyttäisi oikeuttaan vaikuttaa Sitran asioihin eikä hyväksyisi Sitran vetäytymistä bioalan siemen- ja alkuvaiheen rahoittamisesta.