Uutiset

Orituvan romahduksesta
syyte neljälle henkilölle

Kaksi vuotta sitten tapahtuneen Orituvan liikenneaseman romahdusturman oikeuskäsittely alkoi aamulla Orivedellä. Neljä henkilöä on syytteessä kuolemantuottamuksesta ja vammantuottamuksesta.

Orituvan laajennustyömaalla romahti välipohja elokuussa 2003. Romahtaneiden rakenteiden alle jäi kaksi miestä. Toinen heistä kuoli ja toinen loukkaantui vakavasti.

Romahdus johtui välipohjaa kannattaneiden teräsrakenteiden pettämisestä. Tutkinnassa selvisi, että hitsaustyö oli tehty määräysten vastaisesti. Teräsrakenteet toimitti työmaalle aliurakoitsija, joka oli yhden miehen yritys. Mies on yksi syytetyistä. Kolme muuta syytettyä olivat vastuullisissa tehtävissä työmaan pääurakoitsijan palveluksessa.