Talous

Ruotsalais-
sijoittajan kiinnostus nostatti Metson kurssia

Konepajakonserni Metso kallistui keskiviikkona Helsingin pörssissä noin 4,7 prosenttia ja kipusi eniten nousseiden listalle muutoin laskusuuntaisessa pörssissä. Nousun takana pidettiin ruotsalaisen suursijoittajan kiinnostusta yhtiöstä. Kauppa Metsolla päättyi 16,13 euroon. Myös Neste Oil jatkoi nousuaan 3,9 prosentilla päätyen 17,50 euroon. Eniten vaihdetuista yhtiöistä nousua tilastoitiin myös Talentumille ja Stora Ensolle , joskin metsäyhtiön nousu jäi 1 senttiin. Sillä Stora Enson R-osakkeen päätöshinnaksi tuli 10,54 euroa.

Nokian hinta laski 31 senttiä tai 2,2 prosenttia 13,57 euroon. Gartner julkisti keskiviikkona arvionsa kännyvalmistajien markkinaosuuksista alkuvuonna. Vaikka Nokia onnistui nostamaan osuuttaan selvästi loppuvuodesta, koko viime vuoden osuuteen se ei aivan yltänyt. Nostetta ei tullut myöskään Nokian ensimmäisestä Linux-tuotteesta.

Helsingin pörssin yleistä hintakehitystä kuvaava Hex-indeksi valahti 0,9 prosenttia 6 917,91 pisteeseen.

Painorajoitetun portfolioindeksin lasku jäi 0,3 prosenttiin. Vaihtoa kertyi hieman päälle 930 miljoonalla eurolla.

Päivän eniten laskenut yhtiö oli Keskisuomalainen, joka halpeni tiistaista 4,3 prosenttia tai 1,05 euroa 23,60 euroon. Nokia oli myös eniten laskeneiden listalla.

Eniten päivänä aikana kallistui Evox Rifa, mutta 10 prosentin nousun takana oli osakkeen kallistuminen 1 sentillä 11 senttiin.

Alkuillasta Suomen aikaa myös Euroopan suurissa pörsseissä indeksit olivat laskussa. Sen valoisampi tilanne ei ollut New Yorkin pörsseissä.