Uutiset

Erkko moittii Suomen ulkopolitiikkaa jäykäksi

Ministeri Aatos Erkko arvostelee Suomen ulkopolitiikkaa jäykäksi ja pelonsekaiseksi. Erkko sanoo Valittujen Palojen juhlanumeron haastattelussa, että valtionjohto on epäonnistunut Suomen suhteiden hoidossa niin lännessä kuin idässä.

SanomaWSOY :n suuromistaja ja Sanoma Oy :n entinen toimitusjohtaja arvioi, että Suomen ulkopolitiikka on tällä hetkellä jähmettynyttä, ei vain suhteessa Yhdysvaltoihin vaan ylimalkaan.

- Se on jäykkää ja pelonsekaista. Ei oikein haluta koskea mihinkään, Erkko sanoo.

Erkon mielestä presidentti Tarja Halosen YK-puhe viime vuonna oli totuudenmukainen, mutta ei ehkä kovin diplomaattinen. Halonen arvioi puheessaan, että Yhdysvaltojen johtaman liittouman sotatoimet Irakissa olivat kansainvälisen oikeuden vastaisia.

- Hän oli totuudenmukainen. Oliko se sitten kovin diplomaattista, siitä voi olla monta mieltä, Erkko sanoo.

Suomen liittymistä Natoon Erkko ei pidä ajankohtaisena. Hän toivoo kuitenkin lisätoimia Suomen kansainvälistämiseksi houkuttelemalla maahan lisää ulkomaisia asiantuntijoita, investointeja ja yrityksiä. Tämä onnistuisi hänen mielestään parhaiten koulutusta kehittämällä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Erkko on kommentoinut politiikkaa harvakseltaan, mutta kriittisesti. Viime marraskuussa hän arvioi TV-haastattelussa, että pääministeri Matti Vanhanen (kesk) on kalvinisti ja ettei Suomella ole oikeaa ulkopolitiikkaa.

  Erkko ottaa haastattelussa kantaa myös aikakauslehtien ja sanomalehtien tulevaisuuteen. Hän ei oikein usko ilmaisjakelulehtien ja sensaatiojournalismin elinkelpoisuuteen. Sanoma- ja aikakauslehtiä pitää kuitenkin kehittää jatkuvasti.

Hän epäilee myös ajatusta pohjoismaisesta TV-jätistä, johon ruotsalaiset Bonnier ja Proventus ostivat Suomesta MTV3:n.

- En usko, että sillä on paljon mahdollisuuksia, mutta jos joku haluaa riskeerata asemansa ja pääomansa, niin tehköön niin.

Erkko kiittää haastattelussa nuorten suomalaisten toimittajien ammattitaitoa, mutta arvioi, että alalla on ylitarjontaa.

- Toimittajia on ilmeisesti liian paljon, ja vakituisen työn saaminen on vaikeata. Nuoret toimittajat ovat silti älykkäitä, aikaansaapia ja kielitaitoisia aivan toisella tavalla kuin ennen.