Talous

Telenor haastaa
Telian Ruotsin
laajakaistamarkkinoilla

JUHANI ROIHA

Norjalainen teleoperaattori Telenor ostaa ruotsalaisen laajakaistayhtiön Bredbandsbolagetin. Kauppahinta on noin 650 miljoonaa euroa.

Telenorista tulee kaupan myötä Telia Soneran kova kilpailija Ruotsin laajakaistamarkkinoille noin 30 prosentin markkinaosuudella. Telialla on Ruotsin-markkinoista 40 prosentin osuus.

Kaksi vuotta sitten Telenor osti laajakaistaoperaattori Utforsin ja sai tätä tietä haltuunsa kansallisen laajakaistaverkon Ruotsissa. Mukana kaupassa seurasivat Utforsin yritysasiakkaat.

Bredbandsbolagetin omistuksellaan Telenor yltää vastedes Ruotsin yksityisasiakasmarkkinoille. Haltuunsa Telenor saa Bredbandsbolagetin 325 000 yksityisasiakasta, 10 000 yritysasiakasta ja 290 työntekijää.

Telenor kertoi maanantaina ostavansa myös Tanskasta laajakaistayhtiö Cybercityn. Kauppahinta on noin 180 miljoonaa euroa.

Tulevaisuuden kustannussäästöikseen Telenor arvioi maanantain kaupoillaan noin 270 miljoonaa euroa.

Telenor laskeskelee Pohjoismaiden laajakaistamarkkinoiden kaksinkertaistuvan vuoteen 2010 mennessä. Kehitystä vauhdittaa mahdollisuus tv-lähetysten ja puhelinliikenteen välitykseen.

Bredbandsbolagetin omistajia ennen myyntiä Norjaan olivat Wallenberg-ryhmittymän mahtiyhtiö Investor, Access Industries ja The Carlyle Group.