MARITA VIHERVUORI
George W. Bush on julistanut Iranin kuuluvan "pahan akseliin", ja CIA arvelee Iranin hallintoa vakaaksi. Vallankumousta ei todellakaan ole näkyvissä, mutta kansa ei suinkaan seiso Iranin konservatiivisen mullah-hallinnon takana, vaan on siitä vieraantunut. On kaksi Irania, ihmisten "kielletty" valtakunta ja virallinen hurskas Iran. Niillä ei ole yhtymäkohtia.
Konservatiivisen pappishallinnon ja kansan välillä on ammottava kuilu. Pettymys on syvä, kansa on aikoja sitten menettänyt toivonsa muutoksesta.
- Allah varjelkoon meitä vallankumouksesta. Se vain pahentaa asioita, totesi Mahmud Nirumand kahdeksan vuotta islamilaisen vallankumouksen jälkeen. Siitä turhautuminen on huimasti kasvanut.
Opiskelijamielenosoitukset 2003 eivät saaneet kansaa kadulle. Vaalilistoilta poistettujen parlamentaarikkojen istumalakko 2004 ei synnyttänyt vastakaikua. Kansa on välinpitämätöntä, se ei usko voivansa vaikuttaa.
Turbaanipäiden oligarkia
Lähi-idän olosuhteissa Iran näyttää demokraattiselta. Kansan valitsema presidentti istuu kaksi nelivuotista virkakautta, ei suinkaan elinikää kuten Syyriassa tai Egyptissä. Siellä on vapailla vaaleilla valittu parlamentti. Mutta demokratiaa ei ole. Sen estää päällekkäinen hallinto. Jokaisella maallisella instituutiolla on yläpuolellaan kaikkivaltias uskonnollinen elin.
Iranin presidentti Mohammad Khatami on sanonut, ettei hänellä ole valtaa enempää kuin tavallisella kadunmiehellä. Hän ei liioittele. Iran on maailman ainoa maa, jossa presidentti ei ole edes muodollisesti puolustusvoimien komentaja. Oleellisesti tärkeämpi kuin presidentti on elinikäinen uskonnollinen johtaja, "fagih", jona sitten Ruhollah Khomeinin kuoleman on ollut Ali Khamenei.
Edellisessä, vuonna 2000 valitussa parlamentissa oli uudistusmielinen enemmistö. Mutta parlamentin yläpuolella on uskonnollinen elin, "vallankumousneuvosto-asiantuntijaraati", joka hyväksyy lait. Parlamentti sai tuskin ainoatakaan yli viidestäkymmenestä reformilaeistaan lävitse. Kaikkiaan noin 90 prosenttia laeista hylättiin "islamilaisten periaatteiden vastaisina".
Vallankumousneuvosto päättää, kuka saa olla vaaleissa ehdokkaana. Liberaali parlamentti vuonna 2000 oli työtapaturma. Vuonna 2004 liberaaleja parlamentaarikkoja ei hyväksytty ehdokkaiksi, ja konservatiivit voittivat vaalit. Virallinen äänestysprosentti oli 25, todellinen alhaisempi. Se kuvaa kansan turhautumista. Turbaanipäillä on valta muttei yhteiskuntaa sen pohjana.
On epäselvää, kenen käsissä valta todellisuudessa on, arkkikonservatiivisen vallankumousneuvoston vaiko fagihin. Ali Khamenei ei ole suuri uskonnollinen auktoriteetti. Se heikentää hänen asemaansa vallankumousneuvoston suhteen.
Khomeinin seuraajaksi valittiin hänen uskottunsa, suurajatolla Hossein Ali Montazeri hyvissä ajoin jo vuonna 1984. Hiukan ennen Khomeinin virallista kuolemaa 1989 kriittinen ja suuren uskonnollisen arvovallan omaava Montazeri erotettiin ja perustuslakia muutettiin fagihin kriteerejä alentavasti. Näin Khamenein valinta tuli mahdolliseksi.
Heikko fagih teki vallankumousneuvostosta kaikkivaltiaan. Sen konservatiivinen johtaja ajatolla Ahmad Dshannati on niin mahtava, että asettuu julkisesti vastustamaan fagihin nimenomaisia käskyjä ja vetää pitemmän korren.
Moskeijanmiesten hajaannus
Vaikka Iran on mullahien oligarkia, kaikki moskeijanmiehet eivät kannata nykyistä hallintoa, jota leimaa vallan väärinkäyttö, korruptio ja taloudellinen holtittomuus. Suuret rikkaudet omaava Iran on rutiköyhä. Suurajatolla Montazerin mielestä vallankumous on petetty, tämä järjestelmä ei ollut sen tavoite.
Mullahien vallan seuraus on ihmisten vieraantuminen uskonnosta. Montazeri on huolissaan, että ihmiset samaistavat hallituksen virheet islamiin, sillä kaikki kiellot ja rajoitukset tapahtuvat sen nimissä, että islam samaistetaan korruptioon, työttömyyteen, taloudellisiin väärinkäytöksiin, lamaan, sensuuriin ja poliittiseen sortoon.
- Hengelliset johtajat ovat menettäneet pyhyytensä, koska heistä on tullut osa valtaeliittiä, valittaa ajatollah Jussuf Sanei . Samaistuminen valtaan on aiheuttanut islamille suunnattoman vahingon, sillä valtaan liittyy valehteleminen, varkaus, sorto ja petos, kun uskonnollisen johdon tulee olla pyhä ja rikkeetön. Sen tulee johtaa ihmiset rukoukseen ja hyvään. Hänen mielestään ainoa keino on valtion ja uskonnon erottaminen.
Iranin teokratiassa oli havaittavissa voimakas uskonnonvastaisuus jo kahdeksan vuotta vuoden 1979 vallankumouksen jälkeen. Nyt on kulunut 26 vuotta, suurin osa kansasta on syntynyt shaahin jälkeen. Ainoakaan islamilainen maa ei ole yhtä maallinen ja uskonnonvastainen: 25 prosenttia koko väestöstä ja 14 prosenttia opiskelijoista noudattavat uskonnollisia menoja kuten paasto tai rukous.
Filosofi Adulkarim Sorushin mukaan "islam oli juurtunut niin syvälle Iranin kansaan, että vain islamilainen vallankumous kykeni kiskomaan nämä juuret irti".
Ydinohjelma shaahin ajalta
Iranin ydinohjelma on peräisin shaahin ajalta ja amerikkalaisten asiantuntijoitten laatima. Shaahi tahtoi säästää maan tärkeintä vientituotetta ja luonnonvaraa, öljyä ryhtymällä tuottamaan sähköä ydinvoimalla. Irania kuvasti voimakas väestönkasvu ja nouseva elintaso sekä niitten mukana kasvava energiantarve. Shaahin hallinnon lopulla väkeä oli 35 miljoonaa, nyt on 70 miljoonaa.
Yhdysvallat väittää, että Iran rakentaa atomipommia. Siitä on yhtä vähän todisteita kuin Saddam Husseinin joukkotuhoaseista. Räjäytyskokeita Iran ei ole tehnyt, sillä ne olisi Kansainvälinen atomienergiajärjestö havainnut, mutta se ei sulje pois uraanin rikastamista.
Ydinase arkkikonservatiivisten mullahien käsissä olisi vaarallinen, mutta Iranin kova painostaminen pönkittää hallitusta. Ulkoisen vihollisen edessä kansan olisi sitä tuettava. Mullahit olivat epäsuosittuja jo silloin, kun Saddam Hussein 1980-88 soti Irania vastaan. Iran ei kaatunut, vaan ilman lännen massiivista apua olisi Saddam Husseinille jo silloin käynyt huonosti.
