Ennen vanhaan sitä sanottiin syntiseksi menoksi, heikkoudeksi tai luonnevikaisuudeksi.
Nyt se on diagnostisoitu sairaudeksi nimeltä riippuvuus. Olemme riippuvaisia tupakasta, alkoholista, huumeista, televisiosta, hedelmäpeleistä, maratonjuoksusta ja sokerista tai suklaasta. Tai jos joku tuttavamme on, olemme co-addict, riippuvaisen hyysäävä kumppani, läheisriippuvainen. (Ennen sitäkin luultiin ihmisestä välittämiseksi).
Jos ei usko, niin kannattaa vilkaista vaikka viime viikkoina kauppoihin ilmestyneitä asiasta kertovia kirjoja. Riippuvuus, sen tunnistaminen, sillä mässäily ja lopulta sen hallitseminen ovat muodostuneet melkoiseksi bisnekseksi. Niistä tehdään esimerkiksi kirjoja, jotka myyvät hyvin.
Otetaanpa esimerkiksi tämä sokeri. Mahtaapa nyt makeis- ja leipomoteollisuus viettää unettomia öitä. Uusimman riippuvuustutkimuksen mukaan nimittäin lapsena kulutetut suuret sokerimäärät muuttavat jo lapsuudessa aivot "valmiiksi" nikotiinille. Sen jälkeen lapsi tulee myöhemmin riippuvaiseksi tupakasta ja nuuskasta, mikä edelleen rakentaa aivoja kohti alkoholi- tai huumekoukkua. Niinpä Ruotsissa toimii jo menestyksellä internaattityyppinen hoitolaitos, jossa potilaat vierotetaan sokerista - yhteiskunnan tukemana, "maksusitoumuksella", kuten meillä sossussa sanottaisiin. Eihän siinä mitään, sillä terapeutti-kirjailija Bitten Jonsson on saavuttanut hyviä hoitotuloksia. Yltäkylläisyydessä elävä oppii kuin oppiikin luopumaan mässäilystä, jonka takana on itseinhoa, riittämättömyyttä, suorituspaineita ja särkyneitä toiveita.
Varsinaisista alkoholi- ja huumekoukuista eroon pääseminen on sekin hankalaa. Se käy ilmi, kun tutustuu ruotsalaisen julkkisjournalistin Katerina Janouchin omaelämänkerralliseen romaaniin. "Läheinen" oli viime syksyn mediatapaus ja menestystuote Ruotsissa.
Romaanina varsin keskinkertainen tekele paljastaa hyytävästi ja todesti alkoholismin koko kuvan - ja läheisen sokeuden sairauden kohtaamisessa. Janouch panee itsensä peliin ja näkee vihdoin omat virheensä kaikkivoipaisuuteen sairastuvana läheisriippuvaisena. Ja ainakin ensimmäinen erä on voitettu. Kirja antanee lohtua ja/tai potkua niille, jotka vasta harkitsevat lukkojen vaihtamista, sulattavat suudelmiin suljetut valkoiset valheet ja vippaavat vielä rahaa rakkaalle rentulle. Jösses!
Miten sitten voittaa riippuvuudet? Siihenkin löytyy reseptit, jotka on kehittänyt Stanton Peele -niminen guru. Tämän Peelen mielestä addiktio on vain epäkypsä tapa hakea tyydytystä ja mielihyvää. Itsekeskeisyydestä ja itsesäälistä pitäisi luopua ja ottaa vastuu omista teoista. Siinäpä miehen puhetta, jonka mukaan arvot ja motivaatio pannaan puntariin, luodaan palkkiojärjestelmä riippuvuuksista vapautumiseksi, kehitetään kypsä identiteetti ja asetetaan uudet, korkeat tavoitteet. Helppoa, vai kuinka?
Päätin palkita luku-urakkani menemällä oopperaan. Mutta siellähän esitettiin Pjotr Tshaikovskin Patarouva! Siinä traagisen sankarin Hermanin riivattu pelinhimo tappaa ensin vahingossa pelästyksestä vanhan komentelevan kreivittären (mikä oli sille ihan oikein), ajaa sitten suloisen nuoren Lisan (lue: tuhti dramaattinen sopraano) syöksymään tikariin ja lopulta saa sekopäisesti kärsivän Hermanin ampumaan itsensä. Mutta voi, sehän olikin se oopperaversio, jossa päähenkilön kuolemanvakava riippuvuus rinnastetaan Venäjän uusrikkaiden kasinotalouteen.
Sitäkö kasinotalous sitten on tai oli, pakonomaista intohimojen sanelemaa peliä, addiktiota?
Asiasta piti ottaa selvää. Ei kun teatteriin, jossa parahultaisesti esitettiin Teatteri Jurkan vierailuna huippumenestyksen saanutta näytelmää Mobil Horror, siis tätä näytelmää, joka viiltävästi ruotii kasinotaloutta ja it-maailmaa. En kyllä kuulunut kohderyhmään, kun en ymmärtänyt yhtään, mistä moinen suosio, ellei sitten munasilleen riisutusta sankarista, tai it-liturgian ja "nokialaisten arvojen" irvailusta. Olinko katsomassa näytelmää "Paljon melua tyhjästä"? Mutta eikö se ole jo kirjoitettu aikaisemmin?
Marja Krons
Bitten Jonsson-Pia Nordström: Sokeripommi. Tammi 2005.Katerina Janouch: Läheinen. Otava 2005.
Stanton Peele: Miten voitat riippuvuudet. Rasalas 2004.
Pjotr Tshaikovski: Patarouva. Suomen Kansallisooppera 2005, ohjaus Vilppu Kiljunen.
Juha Jokela: Mobile Horror Show. Teatteri Jurkan vierailu Turun Kaupunginteatterissa 2005.
