Talous

Elomatic tähyää Kiinan
biotekniikka-markkinoille

PEKKA HAKANEN

Turkulainen suunnittelu ja konsulttitoimisto Elomatic vahvistaa asemiaan Kiinan kasvavilla biotekniikkamarkkinoilla.

  Yhtiö on solminut yhteistyösopimuksen Hong Kongissa toimivan biotekniikan markkinointiin keskittyneen ABD Life Sciecesin kanssa.

ABD:n avulla Elomatic uskoo pääsevänsä mukaan alueella tehtäviin vaativiin investointiprojekteihin.

ABD:n verkostoon kuuluu mittava määrä länsimaisia alan toimijoita.

Yrityksellä on myös hyvät suhteet alueen yrityksiin ja korkeakouluihin.

Kiinan kova kasvu tuntuu myös biotekniikassa, jossa maa on nousemassa maailman toiseksi merkittävimmäksi markkina-alueeksi.

Toimialan kasvuvauhti on Kiinassa moninkertainen verrattuna Eurooppaan.

Yhteistyötä helpottaa, että ABD:n johtaja Björn Hammarberg on entuudestaan tuttu mies Elomaticille.

Bio- ja lääketeollisuuden ohella Elomatic tarjoaa suunnittelu- ja konsultointipalveluja erityisesti puunjalostus-, elintarvike- ja kemianteollisuudelle sekä meritekniselle teollisuudelle.