Talven hyinen ote ei hellitä Euroopassa
Rooma,
(STT-Reuters)
Poikkeuksellisen kylmä talvisää ja rankat lumisateet ovat piinanneet edelleen suurta osaa Euroopasta.
Etelä-Italiassa sadat ihmiset joutuivat viettämään kymmeniä tunteja, jotkut jopa yli kaksi vuorokautta, lumen saartamissa autoissaan ennen kuin sotilaat lopulta saivat heidät pelastettua nietoksista.
Rankka lumisade tukki Salernon ja Reggio Calabrian välisen tien keskiviikkona. Eilen yritykset aurata noin 160 kilometriä pitkä tienpätkä epäonnistuivat, mikä pakotti osan autoilijoista jäämään paikoilleen. Osa oli jo tuolloin jättänyt autonsa ja lähtenyt etsimään majapaikkaa, ja kymmenisen kylmettynyttä ihmistä vietiin sairaalaan.
Tshekissä hyytävä pakkanen katkaisi puolestaan öljyputken Caslavissa Prahan itäpuolella myöhään eilen. Yli 300 000 litraa raakaöljyä ehti valua maastoon ennen kuin putki saatiin tukittua. Useat kylät Tshekissä ovat lisäksi edelleen täysin eristyksissä lumikinosten keskellä. Kyläläisten avuksi on lähetetty sotilaita.
Sveitsissä tehtiin eilen talven kylmyysennätys, kun lämpömittarien alkoholi jähmettyi paikoitellen 28 pakkasasteeseen.