Uutiset

Kohti Tanskan mallia

Hallituksen suunnitelma rajata työmarkkinatuen maksaminen 500 päivään on askel kohti Tanskan mallia. Tanska kävi 1980-luvulla läpi rankan "perunakuurin" julkisen talouden ajauduttua kuralle. Tanska lähti tuolloin parantamaan yritysten kilpailukykyä lisäämällä työmarkkinoiden joustoa. Korkealle kivunnutta työttömyyttä Tanska ryhtyi ajamaan alas sekä porkkanalla että kepillä.

Tanskassa on selvästi Suomea korkeampi työttömyysturva, ja Tanskan valtio käyttää runsaasti rahaa työttömien työllistämiseen. Työttömyyskorvaukset eivät ole vastikkeettomia, vaan vuoden työttömyysjakson jälkeen on otettava vastaan tarjottu työ tai koulutuspaikka.

Työttömyysturvan rajauksella on monta puolta. Veronmaksajat voivat olla tyytyväisiä, ettei verovaroja jaeta vastikkeettomasti määräämättömiä aikoja. Työttömien kannalta kaikki keinot, joilla ehkäistään syrjäytymistä yhteiskunnasta, ovat arvokkaita. Kunnissa luulisi myös riittävän oikeita ja arvokkaita töitä muun muassa vanhusten parissa.

Pienen työmarkkinatuen varassa eläville ihmisille tuen poistuminen voi olla henkilökohtainen katastrofi. Entisestään pitkät sossun jonot saavat lisää pituutta. Myös jalot ajatukset syrjäytymisen ehkäisemisestä voivat karista, jos tarjotut työt ovat keinotekoisia ja leimaavia tai koulutus vain ajanvietettä.

Jotain on kuitenkin tehtävä. Noin 18 000 suomalaiselle on maksettu työmarkkinatukea kymmenen vuoden ajan. Nyt pitää löytää keinoja, joilla estetään uuden 18 000 ihmisen putoaminen elämään väliaikaisratkaisun varassa.

VEIJO HYVÖNEN (02) 269 3547, veijo.hyvonen@turunsanomat.fi