Biotien kassan pohja häämöttää
MARIA SILANDER
Biotie Therapiesin kassan pohja häämöttää. Yhtiö arvioi, että sen varat loppuvat kesällä, jos se ei sitä ennen saa keksintöjensä kaupallistamisesta uusia tuloja. Tämä siitäkin huolimatta, että yhtiö solmi viime vuonna pari suurta yhteistyösopimusta.
Yhtiön likvidit olivat vuoden lopulla seitsemän miljoonaa euroa. Vuoden 2003 lopussa yhtiöllä oli kassassa vielä reilut kymmenen miljoonaa euroa.
Biotie hakee rahoitusongelmaan ratkaisua lähikuukausina. Selvityksen kohteena ovat toimitusjohtaja Jari Saarisen mukaan nykyisten keksintöjen kaupallistamismahdollisuudet, uuden osakeannin järjestäminen tai yritysjärjestely. Myös näiden yhdistelmä on mahdollinen.
- Olemme selvittäneet ja selvitämme näitä mahdollisuuksia edelleen. Pyrimme löytämään ratkaisun talven ja kevään aikana, kertoi Saarinen.
Tilanteesta huolimatta yhtiö jatkaa Saarisen mukaan projektiensa eteenpäin viemistä koko 46-henkisellä henkilökunnallaan.
Tappio liki puolittui
Yhtiö lähes puolitti tappionsa viime vuonna. Torstaina julkistettujen tilinpäätöslukujen mukaan yhtiö teki tappiota ennen satunnaiseriä 6,9 miljoonaa euroa, kun vielä vuonna 2003 tappiota kertyi lähes 12,2 miljoonaa euroa. Osakekohtainen tulos oli 0,16 euroa. Edellisvuonna tappio oli 0,40 euroa.
Liikevaihdon yhtiö tuplasi viime vuonna noin 4,5 miljoonaan euroon.
Yhtiön hallitus esittää, että osinkoa ei jaeta viime vuodelta.
Yhtiö yrittää solmia tänä vuonna lisenssisopimuksen nalmefeeniprojektin Euroopan oikeuksista vielä nimeltä mainitsemattoman yhteistyökumppanin kanssa. Lisäksi Biotie ja Aventis jatkavat uuden lääkeaineen optimointia rekombinantti hepariini -hankkeessa. Sopimus Aventiksen kanssa on voimassa maaliskuun loppuun.
Biotiellä on sopimukset myös yhdysvaltalaisen Somaxon Pharmaceuticalsin ja japanilaisen Seikakagu Corporationin kanssa, mutta näistä se ei odota saavansa etappimaksuja tänä vuonna.
Biotie ei anna liikevaihtoennustetta tälle vuodelle, kuten ei myöskään ennustetta tulostasosta.
- Ei voi lähteä spekuloimaan luvuilla, sillä kaikki riippuu siitä, miten kaupallistamisprojekteja syntyy, Saarinen sanoi.
Yhtiön osakekurssi oli torstai-iltapäivällä viiden maissa noin neljä prosenttia miinuksella.