Uutiset

Jauhelihan laatu heikentynyt

TS/Marttiina Sairanen<br />Raakaa jauhelihaa ei kannata syödä, sillä se saattaa sisältää ulosteperäisiä bakteereja, jotka tuhoutuvat kypsennyksessä.
TS/Marttiina Sairanen
Raakaa jauhelihaa ei kannata syödä, sillä se saattaa sisältää ulosteperäisiä bakteereja, jotka tuhoutuvat kypsennyksessä.

VEIJO HYVÖNEN

Kuluttajille myytävän jauhelihan laatu on heikentynyt. Turun kaupungin elintarvikelaboratorion Turkulabin selvityksen mukaan hyvälaatuisen jauhelihan osuus on kahdessa vuodessa pudonnut 57 prosentista 40 prosenttiin.

Huonolaatuisen osuus on pysynyt lähes ennallaan, 6 prosenttia vuonna 2004 ja 7 prosenttia vuonna 2002. Jauhelihanäytteitä tutkittiin yhteensä 52 kappaletta, ja tutkimusalue käsitti 28 kuntaa Varsinais-Suomessa.

- Ei jauhelihan laatu ole ainakaan parantunut. Toisaalta näytemäärä on pieni, joten voidaan sanoa, että laatu on suunnilleen samaa tasoa kuin kaksi vuotta sitten, sanoo laboratorion johtaja Liisa Palmu Turkulabista.

Myöskään Turun kaupungin hygieenikko Esko Salonen ei lähde tekemään johtopäätöksiä pienen näytemäärän takia.

- Vieläkin jauhelihassa on puutteita. Kaiken kaikkiaan on kuitenkin menty paljon parempaan suuntaan. Valmistuspisteitä on vähemmän, määrät isompia ja laatu parantunut, Salonen kertoo.

Jauhelihoista tutkittiin bakteerien kokonaismäärä sekä lämpökestoiset eli ulosteperäiset kolimuotoiset bakteerit. Bakteerien kokonaismäärä kuvastaa jauhelihan yleistä pilaantumista.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Bakteerien kokonaismäärä lisääntyy, kun jauhelihaa tai sen raaka-aineita säilytetään liian lämpimässä tai liian pitkään tai käytetään puhdistamattomia välineitä.

Lämpökestoiset kolimuotoiset bakteerit lisääntyvät huonon teurastushygienian tai epähygieenisen käsittelyn seurauksena.

Huonolaatuinen ei sovi ruoaksi

Syys-marraskuun jauhelihanäytteistä kolme oli huonolaatuista.

- Huonolaatuista jauhelihaa ei saisi myydä elintarvikkeena, Esko Salonen korostaa.

Laboratorion johtaja Liisa Palmu muistuttaa, että ulosteperäiset bakteerit voivat yllättää ikävästi. Esimerkkeinä hän mainitsee salmonellan ja ehecin.

- Jauhelihan kypsentäminen läpikotaisin tuhoaa taudinaiheuttajat. Raakaa jauhelihaa ei kannata syödä.

Jauhelihaselvityksessä tutkittiin myös lihalajisuhteen pakkausmerkintöjä. Puolessa pakkauksista oli lihalajisuhde ilmoitettu täysin oikein.

Pientä heittoa oli 36 prosentissa näytteitä ja vääriä merkintöjä 14 prosentissa näytteitä.