Työpaikat kilpailevat työturvallisuudesta
LAURI LEVOLA
Teknologiateollisuus palkitsi torstaina Haastamme-työympäristökilpailun vuoden 2004 voittajat Mauno Koivisto -keskuksessa. Palkintoja on jaettu 2002 lähtien kuudessa teknologiateollisuuden alan sarjassa, mukana on yhteensä 190 työpaikkaa.
- Palkintona on hyvä työympäristö. Tarkoituksena on haastaa työpaikat kilpailemaan itsensä kanssa sekä parantamaan tuottavuutta, turvallisuutta ja viihtyvyyttä, kertoo Teknologiateollisuus ry:n asiantuntija Jukka Tiihonen .
Kilpailun tulokset osoittavat, että työympäristön taso on noussut vuosi vuodelta ja tapaturmat ovat entistä lievempiä ja harvinaisempia. Järjestyksen ja tapaturmien määrän välillä on huomattu vahva riippuvuus. Ennen kilpailua yrityksissä menetettiin tapaturmien vuoksi keskimäärin yhdeksän tuntia työntekijää kohti. Viime vuonna määrä putosi kuuteen, eli noin 50 000 työtuntia säästettiin.
Työsuojelupiirien tarkastajat ovat arvioineet työpaikkoja kaksi kertaa vuodessa. Yritykset ovat olleet mielissään siitä, että asiantuntijat ovat käyneet epäkohdat heti läpi.
- Maailmantilastoissa Pohjoismaat ovat työturvallisuuden suhteen esimerkkimaita. Myös vastaavat kilpailut ovat muualla yleistymässä. Olemme siis edelläkävijöitä, totesi tilaisuuden avannut ylijohtaja Mikko Hurmalainen sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Tulokset hyviä
Kuuden pääpalkinnon lisäksi tilaisuudessa jaettiin kunniakirjoja ja erityispalkintoja. Imatra Steel sai seinälleen jo kolmannen Haastamme-kilpailun palkintotaulun metallien jalostuksen sarjassa.
- Ensimmäisenä vuonna olimme hieman varauksellisia, että miksi tällainen kilpailu tarvitaan, mutta nyt siitä ei ole enää epäilystäkään, Imatra Steelin suojelupäällikkö Raimo Viitakangas kertoi.
Asenne on muuttunut, kun tulokset ovat konkretisoituneet. 650 työntekijän terästehtaalla ensimmäisenä vuonna tapaturmia oli 39, viime vuonna vain 21. Viitakangas uskoo, ettei Imatra Steel olisi ilman kilpailua ja työsuojelupiirin asiantuntemusta päässyt yhtä merkittäviin tuloksiin.
Tapaturmien määrän vähenemistä osattiin kilpailun ansiosta odottaa, mutta turvallisuustason paranemisvauhti on yllättänyt. Kilpailu järjestetään tänä vuonna viimeisen kerran, koska turvallisuuden taso on lähes kaikilla työpaikoilla jo niin korkea kuin mahdollista.
- Tärkeää olisi, että saavutettu taso jäisi pysyväksi normaalitoiminnaksi, toteaa Viitakangas.