Uutiset

Veneturman
suomalaiset
tavoitettu

Etsinnät Thaimaan itärannikolla sattuneessa veneturmassa kadonneiden ihmisten löytämiseksi jatkuivat keskiviikkona täydellä teholla. Laivaston pelastusyksikkö löysi päivällä yhden thaimaalaisen naisen ruumiin merestä, mikä nosti turmassa kuolleiden määrän kahdeksaan.

  - Kaikki onnettomuusalueella olevat suomalaismatkailijat, joista on tehty kyselyjä Suomen viranomaisille, on tavoitettu, kertoi Suomen Bangkokin-suurlähettiläs Heikki Tuunanen iltapäivällä. Suomalaisia ei ole myöskään sairaalahoidossa turman jäljiltä.

Kaksi suomalaista oli mukana onnettomuusveneessä, mutta he selvisivät hengissä.

Turman jälkeen kateissa olevien määrästä ei ole tarkkaa tietoa, ja luvut vaihtelevat lähteestä riippuen.