Uutiset

Turku rikkoi lakia taidemuseon remontissa, mutta mitään rangaistusta ei määrätä

HANNU MIETTUNEN

Turun kaupunki on markkinaoikeuden mukaan rikkonut hankintalakia jättäessään Turun taidemuseon julkisivu-urakan kilpailuttamatta. Tämä koskee sekä kivitöitä että niihin liittyvää teline- ja suojausurakkaa.

Tapahtuneesta ei kuitenkaan seuraa mitään rangaistusta. Oikeus määräsi kaupungin vain korvaamaan asiasta valittaneiden yritysten oikeus- ja muut kulut eli runsaat 15 000 euroa korkoineen.

Valittajat olivat vaatineet Turulta yhteensä noin 1,2 miljoonan euron suuruisia hyvitysmaksuja. Oikeus hylkäsi vaateet.

Kaupunki pelastui rikkomalla lakia

Oikeuden perustelujen mukaan laki antaa mahdollisuuden hyvitysmaksun määräämiseen vain siinä tapauksessa, että valittajilla olisi ollut "todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä" .

Oikeuden mukaan näin ei voida osoittaa olleen. Syy on nimenomaan se, että kaupunki ei järjestänyt tarjouskilpailua.

"Kun tarjouskilpailuja ei ole järjestetty, asiassa ei näin jälkikäteen ole perusteita todeta, että hakijoilla olisi ollut todellinen mahdollisuus voittaa tarjouskilpailu virheettömässä menettelyssä."

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Kaupunki siis välttyi maksamasta maksua, koska se rikkoi hankintalakia perusteellisesti ja alusta asti.

Maksu olisi sen sijaan saattanut tulla kyseeseen tilanteessa, jossa tarjouskilpailu olisi järjestetty, mutta voittaja olisi esimerkiksi valittu väärin perustein.

Tämä voi olla kauaskantoinen ennakkotapaus.

Markkinaoikeuteen valittaneen Asbegran Oy:n Jyrki Vahermo ihmettelee lopputulosta.

- Meillä on lainsäädännössämme selvä virhe. Sehän antaa mahdollisuuden junailla töitä miten halutaan, hän sanoo.

Vahermo ei osannut vielä tiistaina sanoa, valitetaanko päätöksestä Korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

- Tulos ei kyllä muutu, hän arvelee.

Turun teknisestä sektorista vastaava apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanenkaan ei ollut päätökseen täysin tyytyväinen.

- Olisi ehkä ollut toivottavampaa, että sillä olisi ollut täsmällisemmät perustelut, Virtanen sanoo.

Hän myöntää, että Turku on syyllistynyt muotovirheeseen, mutta katsoo päätöksen osoittavan, ettei sillä ole tuotettu kaupungille konkreettista vahinkoa.

Virtanen arvelee, että jupakan vuoksi yhä ilman tili- ja vastuuvapautta oleva tilalaitoksen johtaja Martti Kuitunenkin voidaan nyt päästää pinteestä. Asia ratkaisee valtuusto.

Korjaukseen olisivat pystyneet muutkin

Turun taidemuseon kiistelty julkisivu-urakka alkoi noin kaksi vuotta sitten ja valmistui viime kesänä. Hinnaksi tuli 6.7 miljoonaa euroa eli 372 prosenttia enemmän kuin alkuperäisessä sopimuksessa.

Kiinteistölautakunta päätti joulukuussa 2002 tilata työt ilman tarjouskilpailua Iittalan Kivijaloste Oy -nimiseltä yritykseltä. Ratkaisua perusteltiin sillä, että yhtiötä oli suositellut graniittisten jugend-rakennusten korjaamiseen perehtynyt tamperelaisprofessori Matti Pentti .

Alunperin sovittiin vain 400 neliön suuruisen seinäalueen korjaustöistä. Myöhemmin pinta-ala nelinkertaistui. Lisätyöt teetettiin noin 40 palassa ja annettiin edelleenkin kilpailuttamatta samalle yritykselle.

Markkinaoikeus piti menettelyä lain vastaisena. Sen mukaan Turun kaupunki oli itse toimittanut oikeudenkäyntiaineistoon tohtori Ralf Lindbergin lausunnon, jonka mukaan samanlaisia kivipintoja oli korjattu muillakin menetelmillä kuin professori Pentin kehittämillä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Tämän perusteella oikeus totesi, ettei kyse ollut hankinta-asetuksesta mainituista teknisistä, taiteellisista tai yksinoikeuden suojelemiseen liittyvistä syistä, jotka oikeuttaisivat sopimukseen ilman tarjouskilpailua.

Lisätöitäkään ei olisi saanut tilata ilman kilpailutusta enempää kuin 50 prosenttia alkuperäisen urakan arvosta.