Uutiset

Nuorisojoukko ryösti Turussa kännyköitä ja pahoinpiteli

Turun poliisi on saanut valmiiksi poikkeuksellisen laajan ryöstöjä ja pahoinpitelyitä sisältävän rikossarjan tutkinnan. Esitutkinnassa on selvitetty yli 20 ryöstöä, useita pahoinpitelyitä, varkauksia sekä kätkentärikoksia.

Ryöstöjen kohteena ovat olleet pääasiassa matkapuhelimet, joita on anastettu puolustuskyvyttömiltä alaikäisiltä ja nuorilta.

Osa ryöstöistä on kohdistunut myös päihtyneisiin aikuisiin.

Tekoihin on liittynyt yleensä joko väkivallalla uhkailua tai väkivaltaa. Rikokset ovat tapahtuneet yleensä ulkona. Suuri osa tapauksista sattui Vartiovuoren puistossa, jossa nuoriso usein kokoontui viime kesänä.

Teoista epäillään joukkoa lähinnä ulkomaalaistaustaisia nuoria. Joukko on rikoksia tehdessään toiminut vaihtelevissa kokoonpanoissa. Keskeisenä hahmona on toiminut 15-vuotias nuori, joka on ollut esitutkinnan aikana vangittuna. Myös useita muita nuoria on ollut pidätettyinä.

Rikokset ovat tapahtuneet lähinnä viime kesän ja alkusyksyn aikana. Kaikkiaan rikossarjan esitutkinnassa on kuulusteltu yli 30:a iältään 14-20-vuotiasta epäiltyä.

Jatkuu mainoksen jälkeen
Mainos päättyy

Nuorten ryöstelyä on vauhdittanut se, että Turussa toimivan ulkomaalaisen omistaman liikeyrityksen työntekijä on vaihtanut heille ryöstösaaliin rahaksi.

Ryöstöjen uhriksi joutuneet ihmiset on usein valittu etukäteen kohteeksi heillä havaitun hyvän jälleenmyyntiarvon omaavan matkapuhelimen perusteella. Uhria on tämän jälkeen seurattu, ja hänet on saatettu houkutella eroon omista kavereistaan, minkä jälkeen hänet on ryöstetty.

Uhreja on myös saatettu hämilleen ja puolustuskannalle esittämällä heille perättömiä syytöksiä heidän muka tekemistään rikoksista. Ryhmän tekemät pahoinpitelyt on usein toteutettu suurella joukolla. Vakavinta tekoa poliisi on tutkinut törkeänä pahoinpitelynä.

Rikossarjan syyteharkinta tehdään Turun kihlakunnan syyttäjänvirastossa, jonne esitutkintapöytäkirjat lähiaikoina siirretään.