Mies yritti tunkeutua iäkkään
naisen taloon Lieksassa
Lieksalainen 27-vuotias mies yritti tunkeutua itseään lähes 40 vuotta vanhemman naisen omakotitaloon lauantai-iltana Lieksassa Pohjois-Karjalassa.
Huonosti liikkumaan pystyvä nainen kuuli rytinää kuistiltaan illalla noin kello 22.45. Oven edessä seisoi naapuriksi itsensä esitellyt mies, jolla oli yllään vain t-paita ja lyhyet alushousut. Kun nainen kielsi häntä tulemasta sisälle alkoi tämä kehua miehistä varustustaan. Mies ehdotti naiselle myös seksiä.
Mies tempoi ovea ja löi lopulta sen ikkunan rikki paljaalla kädellä. Nainen hakkasi tunkeutujaa käsille. Sisukkaan naisen onnistui myös hälyttää turvarannekkeella paikalle lähihoitaja.
Poliisi nouti miehen, jota epäillään kotirauhan rikkomisesta, vahingonteosta ja pahoinpitelyn yrityksestä. Mies vapautettiin sunnuntaina aamupäivällä kuulustelujen jälkeen.
Poliisi on määrännyt miehen väliaikaiseen lähestymiskieltoon.
Miehen epäillään olleen tapahtuma-aikaan huumeiden vaikutuksen alainen. Kuulusteluissa mies kertoi, ettei hän muista tapahtumista mitään.