EVA rahoitti radikalismin vastaista työtä 70-luvulla
Elinkeinoelämän valtuuskunnalla EVAlla oli tärkeä rooli tiede- ja koulupolitiikassa 1970-luvulla vaikuttaneen vasemmistoradikalismin taltuttamisessa. Toinen tärkeä toimija tällä saralla oli Sotavahinkoyhdistyksen säätiö.
Yhdessä ne perustivat 1973 erityisen Vapaan koulutuksen tukisäätiön (VKTS) vastustamaan silloisen sosiaalidemokraattivetoisen opetusministeriön koulupolitiikkaa. VKTS kokosi rintamaan lähinnä porvarillisen maailmankatsomuksen omaavia virkamiehiä ja poliitikkoja.
EVA ja Sotavahinkoyhdistyksen säätiö olivat myös vuonna 1977 Helsingin yliopistolle lahjoitetun viestinnän professuurin taustalla. Lahjoitus tehtiin säätiön nimissä, mutta itse asiassa EVA maksoi yli puolet viran perustamiskustannuksista. Eva vaan ei halunnut nimeään millään lailla esille tämän asian yhteydessä.
Tiedot käyvät ilmi valtiotieteen tohtori Jari Leskisen vielä julkaisemattomasta kirjasta Tulevaisuuden turvaksi, jonka julkaisee 50-vuotista taivaltaan juhliva Sotavahinkosäätiö (entiseltä nimeltään Sotavahinkoyhdistyksen säätiö).
Leskisen mukaan VKTS rahoitti myös sen tavoitteisiin myötämielisten suhtautuneiden kokoomuslaisten ja keskustapuoluelaisten poliitikkojen vaalityötä.